Venezuela helmikuu 2003

BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS JATKUU

Bolivaarisen Venezuelan tasavallan presidentti Hugo Chávez vannoi 7.12.2002 viisi päivää vallankaappaukseen tähtäävän yleislakon aloittamisen jälkeen, ettei hän tule alistumaan minkäänlaisen kiristyksen tai painostuksen edessä. ”Minä vannon, että minä pysyn kansan parissa koko elämäni ajan. Te nostitte minut valtaan ja te olette ainoat, jotka voivat erottaa minut. Kukaan muu ei voi ottaa minulta valtaa pois.”

Yleislakko

Venezuelan oikeisto-opposition masinoima ja presidentti Hugo Chávezin syrjäyttämiseen tähtäävä yleislakko alkoi 2.12.2002. Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja sekä lamaannutti maan öljyteollisuuden. Lakon tavoitteena oli ensin neuvoa-antavan presidentin asemaa koskevan kansanäänestyksen pitäminen ja sen jälkeen presidentin suistaminen vallasta. Päämäärän saavuttamiseksi maa pyrittiin ajamaan poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon hyödyntäen kaikkia Latinalaisessa Amerikassa toteutettuja keinoja.

Venezuelan bolivaarisen tasavallan armeija tuomitsi yleislakon 17.12.2002 valtion vastaisena ja ilmaisi tukensa presidentille. Maavoimien komentaja, kenraali Julio Garcia Montoya lupasi Chávezille tukensa lakon murtamisessa. Maavoimat on maan armeijan vaikutusvaltaisin toimintayksikkö.

Uruguaylainen parlamentaarikko Jose Nyardi ilmoitti samana päivänä, että hänellä tietoja, jotka viittaavat CIA:n osallisuuteen Cháveziin kohdistuvassa vallankaappausyrityksessä. Hän sanoi Venezuelan tiedotusvälineiden valehtelevan maan tilanteesta ja olevansa huolissaan tilanteesta, joka muistuttaa v. 1973 Chilen tapahtumia.

Media johtaa Venezuelan oppositiota

Le Monde Diplomatique -lehden päätoimittaja ja Attacin perustajajäsen Ignacio Ramonet selvitti 27.1.2003 Porto Alegressa järjestetyssä Maailman sosiaalifoorumissa, että harvojen käsiin keskittynyt maailman mediateollisuus on unohtanut perimmäisen tehtävänsä ja valtamedioista on tullut osa poliittista hallitsemisen koneistoa. Hän tuomitsi jyrkästi Venezuelan mediajätin, joka johtaa presidentti Chávezia vastaan suunnattua oppositioliikettä. Esimerkiksi Ramonet nosti Venezuelan tilanteen, jossa latinalaismerikkalaisittain merkittävä mediayhtiö Cisneros johtaa Ramonetin mukaan vapailla vaaleilla laillisesti valitun presidentti Hugo Chávezin vastaista kansanliikettä.

”Media valitsi kansan vastaisen puolen, se on ottanut itselleen ideologisen ja poliittisen tehtävän suhteessa valtaan eikä toimi enää kansan ja vallan välissä. Se pyrkii kaikin keinoin estämään Chávezia toteuttamasta politiikkaansa. Enää sille ei riitä perinteinen tapa reagoida, vaan nyt media pyrkii johtamaan poliittista liikehdintää kansan etujen vastaisesti. Samalla ne edustavat globalisaation ideologiaa.”

Ramonet varoitti, että tämä voi tapahtua nyt myös mantereen kahdessa muussa äskettäin valitun vasemmistopresidentin johtamassa maassa, Ecuadorissa ja Brasiliassa.

Hyväosaisten kapina päättyi tappioon

Venezuelan kahdeksan viikkoa kestänyt yleislakko päättyi 4.2.2003. Lakon jälkeisissä levottomuuksissa on kuollut jo kolme lakkoon osallistunutta sotilasta ja yksi poliisiupseeri. Ulkomaan valuutan vaihto on otettu valtion kontrolliin. Peruselintarvikkeiden ja lääkkeiden hintoja ei ole korotettu. Chávezin hallitus on tiivistänyt otettaan vallasta. Öljyteollisuuden lakon arvellaan tulleen maksamaan Venezuelalle yli neljä miljardia dollaria öljytulojen menetyksenä. Maan johto on kieltänyt ulkomaisia tahoja sekaantumasta Venezuelan sisäisiin asioihin.

Presidentti Chávez voitti taistelun vallasta, koska maan armeija ja kansan enemmistö pysyi hänen tukenaan koko poliittisluontoisen yleislakon ajan. Maan armeija ja kansa yhdistyivät jälleen kerran puolustamaan maansa kansallisia etuja. Öljyteollisuus on nyt Chávezin hallituksen käsissä.

Yhteenotossa hävinnyt oppositio syyllistyi 25.2.2003 Espanjan ja Kolumbian lähetystöihin suunnattuihin pommi-iskuihin. Lisäksi Zulian öljyjalostamo on joutunut tuholaistoiminnan kohteeksi. Ilmenneiden terroritekojen vuoksi Venezuelan kansalliskokous sääti terrorismin vastaisia lakeja isänmaansa suojelemiseksi.

Venezuelan yleislakon johtajat vastuuseen

Hugo Chávezin johtama hallitus on asettanut lakon johtajat liike-elämän johtaja Carlos Fernándezin ja öljyteollisuuden ay-pomo Carlos Ortegan edesvastuuseen maan talouden lamauttaneen lakon seurauksista. Fernández on pistetty kotiarestiin ja Ortega on painunut maan alle. Chávezin mukaan vallankaappausyritykseen osallistuneet siviilit ja sotilaat vangitaan. Hallituksen vangitsemislistalla on yhteensä 25 ay-pomoa ja liikemiestä. Kaiken kaikkiaan 100 henkilön katsotaan olevan vastuussa vallankaappausyrityksestä ja laittomista lakoista yhteiskunnalle koituneista harmeista. Lakon johtajia uhkaa 20 vuoden linnareissu. Oppositio meni liian pitkälle lakossaan. Lakon lopputuloksesta pettynyt ay-liikkeen johto aikoo valittaa saamastaan kohtelusta Kansainväliseen Työjärjestöön – ILO:on.

USA jälleen mukana hankkeessa

Kuusitoista USA:n kongressin jäsentä on vakuuttunut USA oli jälleen sekaantunut syvästi Venezuelan tämänkertaiseen vallankaappaushankkeeseen. He vaativat presidentti Bushia ilmoittamaan, että tämä vastustaa kaikkia yrityksiä vallan kaappaamiseksi Venezuelan demokraattisesti valitulta hallitukselta sotilaiden toimesta tai muuten perustuslain vastaisesti... ja että Valkoinen talo ei solmisi normaaleja diplomaattisuhteita vallankaappaushallituksen kanssa.

Baby-Bushin mielestä poliittinen ja rauhanomainen ratkaisu kriisin voittamiseksi voidaan saavuttaa vain pitämällä aikaistetut vaalit Venezuelassa.
On kuitenkin muistettava pakolla aikaistettavat vaalit eivät ole Venezuelan tai minkään muunkaan valtion perustuslain hengen ja kirjaimen mukaiset.

Venezuelan yläluokan ja USA:n tiedustelupalvelun yhteisistä pyrkimyksistä maan demokratiaa vastaan saattaa aiheutua ongelmia Brasiliassa ja Ecuadorissa. Aivan kuten USA:n oikeisto on omaksunut äänestystaktiikan hyväksikäytön maan ”vasemmiston” lyömisessä, samoin menettelee ylä- ja keskiluokka Latinalaisessa Amerikassa. Luodakseen protestimielialaa vasemmistolaisia hallituksia vastaan he lavastavat mediatapahtumia tai naamioivat kaappaushankkeensa kansallisiksi yleislakoiksi.

Venezuelalaisen USA:n myötäilijän mietteitä maansa tilanteesta

Kun etuoikeutetut eivät ole halukkaita luopumaan vallasta ja etuoikeuksistaan, he valmiita keksimään kuten ex-ministeri Moisés Naim järkeviä selityksiä oman yhteiskuntaluokkansa käyttäytymiselle. Yleislakon todellinen syy ja koko Venezuelan kriisin perimmäinen syy on kuitenkin siinä, että etuoikeutetut ”mantuanot” eli kapitalistit ja heidän liittolaisensa eivät halua menettää etuuksiaan. Toisaalta maan enemmistönä olevat ”pardot” ovat tulleet Chávezin harjoittaman köyhiä tukevan sosiaalipolitiikan vuoksi tietoisiksi omista oikeuksistaan. He ovat nostaneet jo kerran joukkovoimallaan oman presidenttinsä takaisin valtaan. Vanhaan ei ole enää paluuta. Oppositiorintama ajautui epätoivoon. Sen osapuolet kokivat, että yleislakko oli heidän viimeinen taistelunsa.

Venezuelan entisen kauppa- ja teollisuusministerin (v. 1989–90) ja nykyisen poliittisen journalistin Moisés Naimin mielestä maan voimakkain ulkopuolinen vaikuttaja on ollut 60-lähtien Fidel Castro. Venezuelan ja Kuuban nykysuhteet perustuvat kahden johtajan hyviin henkilökohtaisiin suhteisiin, jossa Castro toimii nuoremman venezuelalaisen ihailijansa ohjaajan roolissa. Kuuba tarvitsee Venezuelan öljyä ja vastaavasti Chávezin hallinto on riippuvainen Kuuban kokemuksesta poliittisten myllerrysten lavastamisessa, kurissa pitämisessä ja tukahduttamisessa.

Naimin mukaan 90-luvulla uskottiin, että globaaliset talousvoimat pakottavat demokraattisesti valittuja valtiojohtajia harjoittamaan vastuullista talouspolitiikkaa. Demokraattisesti valittu presidentti Chávez on ollut halukas sietämään kansainvälistä taloudellista eristämistä – katastrofaalisin seurauksin Venezuelan köyhille – pönkittääkseen omaa valtaansa kotimaassaan.

Latinalaiseen Amerikkaan ei arveltu syntyvän 21. vuosisadalla punabarettista presidenttiä. Yksityisen pääoman maahan houkuttelemisen sijasta, Chávez päinvastoin pelästyttää sen tiehensä. USA:n kanssa sitoutumisen lujittamisen sijasta hän seurusteleekin mieluummin Kuuban kanssa. Tällaisen käytöksen arveltiin käyneen 90-luvun globalisaation, demokratisoinnin ja valtion talouden valvonnan lieventämisen vuoksi jo vanhanaikaiseksi.

Naim toteaa vielä, että Venezuela on epätodennäköinen maa vajotakseen tällaiseen poliittiseen hornaan. Hän pitää maataan valtavan vauraana sekä suhteellisen modernina ja kosmopoliittisena. Maassa on vahva yksityinen taloussektori ja yhtenäinen sekarotuinen väestö, joka on kokenut historiassaan vähän konflikteja. Maan demokratia vajenee sen harjoittaessa suhteita väärän valtion kanssa. Presidentti, Chávezin rooli on perustavan epädemokraattinen, kun hän käyttää valtaansa hallituksen ylitse.

Uudet tuulet alkavat puhaltaa

Maaliskuun alussa presidentti Chávez esitti uusia linjauksiaan maan talouspolitiikkaan:

”On tullut aika muuttaa talousmallia, meidän on luovuttava 20-vuosisadan talousmallista – mallista joka on luotu vähemmistön vaurautta ja enemmistön köyhyyttä varten. Malli perustuu epätasa-arvoon, joka on luonut työttömyyttä ja kurjuutta. Se oli poissulkemisen malli.”

Puheessaan hän mainitsi myös, että Caruachiin rakennetaan uusi vesivoimalaitos, joka tuottaa 2,1 miljoonaa kilowattituntia sähköä v. 2005. Caruachi on yksi mantereen suurimmista ja tärkeimmistä rakennusprojekteista. Se hyödyttää Guayanan aluetta taloudellisesti ja luo sinne lisää työpaikkoja ja ansiotuloja sekä takaa paremman elämänlaadun Venezuelan kansalle.

Chávezin aikomuksena ei ole karkottaa maasta kapitalisteja. ”Minä pyydän kaikkia rehellisiä liikemiehiä Venezuelassa harkitsemaan. He eivät voi jättäytyä fasisti- ja terroristivallankaappaajien palvelukseen, koska tulevaisuus kuuluu koko Venezuelan kansalle.”

Lähteet: Granma, Prensa Latina, NYT, IPS ja KEPA/Kimmo Lehtonen.

Matti Laitinen
Helsinki