USA:n Kuubaa vastaan kohdistamat ja tukemat terroriteot vuosina 1990–2001

Vuodesta 1959 alkaen Kuuban vastavallankumoukselliset ryhmät ovat työskennelleet CIA:n johdatuksessa ja sen taloudellisen tuen turvaamina. Kuubaan kohdistuneen tuholaistoiminnan hermokeskus sijaitsee USA:n maaperällä Floridassa. Kuuballe tämä on tiennyt ihmishenkien ja valtavien taloudellisten resurssien menetystä. Sosialistisen maailmanleirin kaaduttua 90-luvun alussa Kuubaan ja sen kansalaisiin kohdistunut - USA:n taholta tai Väli-Amerikan kautta kierrätetty - terrorismi on vain voimistunut. Tuholaistoimintaa on harjoitettu sekä maalla, merellä että ilmassa.

Seurantakauden aikana Kuuban kansaan, sen johtajiin ja talouselämään on kohdistettu Kuuban hallituksen tietolähteiden mukaan yhteensä yli 160 terrori-iskua. Kuuban tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu on valppaudellaan kuitenkin onnistunut ehkäisemään valtaosan aiotuista tuhoteoista. DDR:n tiedustelupalvelu vastasi aikoinaan kuubalaisten tiedusteluelimien koulutuksesta.

Maalla

Heinäkuun 17. päivänä 1990 republikaanien kongressiedustajien Ileana Rossin ja Connie Mackin innostamana, presidentti George H. Bush vapautti vankilasta tunnetun terroristin Orlando Boschin. Mies on vastuussa Luis Posada Carrilesin kanssa v. 1976 räjäytetyn kuubalaisen matkustajakoneen kohtalosta.

8.5.1992 Kuuba valitti YK:ssa, että sen alueella organisoidaan terroritoimintaa. Kuuba syytti USA:n oikeusministeriötä siitä, että se ei noudata YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä. Tämän mukaan mm. Orlando Bosch pitäisi vangita, jos hän liikuskelee USA:n maaperällä. Tämä samainen herra nauttii vapaudesta Miamissa presidentillisessä suojeluksessa.

14.10.1990 Santa Cruz del Nortessa napattiin kiinni kaksi aseistettua, Miamista lähetettyä terroristia. Heillä oli määräyksenään suorittaa alueella väkivaltaisia toimia ja saada ihmisiä liittymään ”Kuuban Vapautusarmeijaan”.

17.9.1991 Kaksi miamilaista vastavallankumouksellista soluttautui Kuubaan. Heidän tehtävään oli sabotoida turistikauppoja ja harjoittaa terroria ulkomaisten turistinen keskuudessa. Heidän aseensa ja radiolähettimensä takavarikoitiin 29.12.1991. Lisäksi kolme Commandos L –ryhmän terroristia saapui Miamista Kuubaan laittomasti. Miehet olivat saaneet taistelukoulutusta 50-miehen leirillä, joka sijaitsi 168. kadulla Miamissa.

9.9.1992 FBI vangitsi syntyperältään kuubalaisen terroristin laittomien aseiden hallussapidosta. Hänet vapautettiin syytteittä.

19.10.1992 kolmelta Miamin mieheltä takavarikoitiin runsaasti aseita ja asetarvikkeita. Samaan aikaan Bahama-saarilla vangittiin kolme muuta terroristia Kuubaan kohdistuvien ase- ja räjähdys- tarvikkeiden kuljetuksesta.

7.1.1993 terroristiryhmä Commandos L:n johtaja Tony Bryant kertoi lehdistötilaisuudessa Miamissa järjestönsä suunnittelevan lisähyökkäyksiä Kuubaan – eritoten hotelleja vastaan.
”Me olemme nyt sodassa Kuuban kanssa, varoitamme ulkomaisia turisteja pysymään poissa Kuubasta.”

7.11.1993 Humberto Pérez, Alpha 66 –järjestön johtaja, julisti lehdistökonferenssissa Miamissa, että heidän sotansa Kuubaa vastaan laajenisi pian koskemaan ketä tahansa saarella vierailevaa turistia.

Kuuban kansalaista, joka vieraili USA:ssa yritettiin rekrytoida terroristijärjestön palvelukseen suorittamaan sabotaasitekoja matkailu- ja maatalousalan kohteisiin. Hänelle tarjottiin 20 000 dollarin palkkiota tuhotyöstä.

Lokakuussa 1994 terroristi Luis Posada Carriles ja hänen viisi apuriaan salakuljettivat aseita Kolumbiaan Cartagena de Indiasiin, jossa pidettiin 4. iberoamerikkalisten valtioiden päämiesten ja hallituksen yhteiskokous. Tavoitteenaan heillä oli Castron murhaaminen. CANF ja CIA avustivat Posada Carrilesin pakenemaan v. 1985 vankilasta Venezuelassa, jossa hän oli kärsimässä 27 vuoden tuomiota osallisuudesta kuubalaisen matkustajalentokoneen räjäyttämiseen.

Saman kuunkierron aikana Varaderossa jäi nalkkiin neljä terroristia, joilla oli mukanaan aseita ja sotatarvikkeita. Seuraavan vuoden maaliskuussa saman kohtalon kokivat kaksi miestä jenkeistä, joilla oli repuissaan mm. 25 kiloa C-4 –räjähdettä.

12.4.1997 Havannassa hotelli Meliá Cohíbassa pamahti pommi. Samasta hotellista löytyi kuun lopulla vielä toinenkin pommi. 12.7.1997 pommit räjähtivät hotelli Caprissa ja Nationalissa sekä Meliá Cohíbassa. 22.8. pommi räjähti Varaderossa hotelli Sol Palmerasissa. Pommiattentaatit jatkuivat syyskuun alussa vielä kolmessa hotellissa. Italialainen matkailija Fabio Di Celmo menehtyi yhdessä tuhoiskussa. Samana päivänä ravintola La Bodeguita del Mediossa räjähti.

Amerikan kuubalaisten kansallissäätiö (CANF) antoi 11.8.1997 epäsuoran tukensa Kuubaan kohdistuviin, siviileihin ja matkailijoihin kohdistuviin pommihyökkäyksiin. He eivät pitäneet niitä terroritekoina. Kuuban hallitus pidätti 10.9.1997 salvadorilaisen Raúl Cruz Leónin syytettynä kuuden hotellipommin asettamisesta ja Fabio Di Celmon tappamisesta. Terroristille oli maksettu kustakin pommista 4 500 dollaria palkkiota.

16.6.1998 vasta lukuisten tapaamisten jälkeen, joissa Kuuban hallitus oli informoinut FBI:ta ja USA:n hallituksen virastoja USA:sta Kuubaan kohdistuvasta terrorismista, jenkkidelegaatio matkusti Havannaan. Tuolloin lähetystölle luovutettiin täsmällisiä yksityiskohtia, filmejä, tallenteita ja materiaalisia todisteita 40 terroriteosta, jotka oli operoitu USA:n taholta.

12.–13.7.1998 The New York Timesissa julkaistuissa haastatteluissa Luis Posada Carriles myönsi organisoineensa pommikampajan Kuuban turistikeskuksissa. Hän selvitti CANF:in johtajien rahoittaneen toiminnan. Järjeston pomo Jorge Mas Canosa oli henkilökohtaisesti valvonut varojen käyttöä ja antanut hänelle tukea operaatioiden logistisessa toteutuksessa.

Elokuussa 1998 useita kuubalaisyntyisiä terroristeja suunnitteli Dominikaanisessa Tasavallassa tapahtuvaksi aiottua Fidel Castron murhaamista Cariforumin valtiopäämies- ja hallitustapaamisen yhteydessä. He kokoontuivat Guatemala Cityssä kuukautta ennen kokousta Holiday Inn hotelliin pohtimaan Posada Carrilesin johdolla tämän salamurhahankkeen käytännön toteutusta.

12.9.1998. viisi kuubalaista patrioottia vangittiin Miamissa, koska he olivat puolustaneet kuubalaisia ja amerikkalaisia terroritoimilta, jotka olivat suuntautuneet USA:sta Kuuban maaperälle. Miamin viisikko on edelleen imperiumin poliittisina vankeina. He ovat kärsineet jo yli 34 kuukautta epäoikeudenmukaisesti eristettyinä eteläfloridalaisessa rangaistuslaitoksessa. René González Sehwerert, Ramón Labañino Salazar, Fernando González Llort, Antonio Guerrero Rodríguez ja Gerardo Hernández Nordelo ovat joutuneet sietämään lähes kolme vuotta alituista nöyryytystä, heidän ihmisarvonsa loukkaamista ja pitkiä eristämisjaksoja.

Merellä

4.6.1992 ryhmä USA:sta lähetettyjä terroristeja hyökkäsi taloudellisiin kohteisiin Havannan rantakaistalla. Rannikkovartioston huomattua heidät terroristit siirtyivät Varaderon liepeillä aluevesirajan ulkopuolelle, josta USA:n rannikkovartiosto poimi heidät turvaan. FBI vapautti terroristit takavarikoituaan heiltä ensin aseita, karttoja ja videoita.

Heinäkuussa 1992 USA:sta tulleiden terroristien toimet suuntautuivat tällä kertaa Villa Claran maakuntaan. Heillä oli matkassaan aseita ja räjähteitä. Pelastuksen Veljet auttoivat heitä pitämään yllä radioliikennettä USA:n rannikkovartiostoon.
7.10.1992 aseistettu hyökkäys Varaderossa hotelli Meliáan valmisteltiin alukselta, jonka miehistön muodosti neljä miamilaista terroristia. FBI vangitsi miehet, kuulusteli heitä ja päästi heidät sitten vapaiksi.

USA:n nappasi tammikuussa 1993 viisi terroristia alukselta, joka oli varustettu raskailla konekivääreillä ja muilla aseilla. He olivat matkalla kohti Kuubaa. Heidät vapautettiin kuitenkin pian.

2.4.1993 Kyproksen lipun alla purjehtivaa öljytankkeri Mikinosta tulitettiin seitsemän mailia pohjoiseen Matanzasin kaupungista aluksesta, jonka ruorissa istui Miamin pahoja poikia.

21.5.1993 USA:n tullilaitos otti kiinni merellä yhdeksän terroristia, jotka olivat matkalla Kuubaan valmistelemaan hyökkäystä maahan. Heidän aseensa ja räjähteensä takavarikoitiin. Heitä vastaan esitetyt syytteet kuitenkin hylättiin oikeudessa.

Maaliskuussa ja lokakuussa 1994 terroristit tulittivat mereltä päin hotellia Cayo Cocon saarella.

4.9.1994 Villa Clarassa takavarikoitiin kahdelta terroristilta aseita ja sotilaskalustoa.

15.10.1994 terroristiryhmä murhasi Cayo Santa Maríalla lähellä Villa Claraa Arcelio Rodríguez Garcían.

20.4.1995. Guitart Cayo Coco -hotellia kohden ammuskeltiin jälleen mereltä päin.

12.7.1995 USA:n viranomaiset nappasivat kolme terroristia, jotka aikoivat pujahtaa Kuuban rannikolla tekemällään hämäystempulla. Heillä oli venhonsa ruumassa räjähteitä ja aseita. USA:n viranomaiset vapauttivat heidät.

Joulukuussa jäi kiinni kaksi Pinar del Ríoon havitellutta ja hyvin varustautunutta sabotööriä. Heidätkin vapautettiin.

23.1.1996 USA:n viranomaiset pysäyttivät Marathon Key –nimisen purkin. Aseistetut miehet olivat matkalla Kuubaan. FBI vapautti heidät vielä samana päivänä.
Kuuban rannikkovartiosto nappasi USA:sta tulleen aluksen ja miehistönä toimineet kolme terroristia.

Syyskuussa 1996 napattiin Ciego de Ávilan läheisyydessä Kuubaan veneellä pujahtanut pahantekijä. Eväänään hänellä oli aseita ja sotatarvikkeita.
USA:n rannikkovartiosto takavarikoi lokakuussa 1997 Puerto Ricossa merihätään joutuneesta paatista kaksi jalustalla varustettua, tehokasta .50 kaliperin kivääriä, yökiikarit, sotilasasuja sekä navigaatio- ja tietoliikennevälineitä. Aseet oli suunniteltu käytettäviksi pitkän matkan päästä merellä tai ilmassa liikkuviin kohteisiin. La Esperanza oli rekisteröity Floridassa CANF:in johtajan José Antonio Llaman nimiin. Toinen kivääreistä kuului järjestön varapomolle José Francisco "Pepe" Hernándezille. Kolme miehistön jäsentä tunnistettiin. Yksi oli tunnettu CIA:n agentti, toinen veneen kapu oli CIA:n soluttautumistiimin jäsen ja kolmas Alpha 66 –terrorijärjestön New Jerseyn pomo. Juttu vietiin oikeuteen syyskuussa. Aika paransi haavat. Todistetusti rikollisista puuhistaan ja Fidelin salamurha-aikeistaan sekä tehdyistä tunnustuksista huolimatta seilorit vapautettiin oikeudessa kaikista syytteistä joulukuussa 1999.

Kolme Commandos F-45 ja Alpha 66 –terroristiryhmien jäsentä yrittivät rantautua 26.4.2001 Villa Claran provinssin pohjoisrannalle. Käydyn tulitaistelun jälkeen Kuuban rannikkovartioston joukot vangitsivat heidät. Heiltä otettiin huostaan neljä AKM-kivääriä, yksi M-3 –automaattikivääri varustettuna äänenvaimentimella, kolme käsiasetta, paljon aineistoa, yökiikareita ja tietoliikennevälineitä.

Ilmassa

15.5.1991 José Basulto León, entinen Sikojenlahden mies ja tunnettu terroristi sekä CIA:n agentti perusti Pelastuksen Veljet –järjestön. Sen tavoitteena oli toimia USA:n rannikkovartioston apuna pelastamassa Kuubasta lähteneitä Miamin lauttureita. Hän sai pyynnöstä käyttöönsä presidentti Bushilta kolme sotilasversioitua pienlentokonetta (Cessna). Koneita oli käytetty jo armeijan operaatioissa EL Salvadorissa. Nicaraguan contrat suosivat myös samaa konetyyppiä. Miami Heraldissa julkaistiin juttu ”Veljistä” kuvan kera 19.7.1991.

Kuubalaiset soluttivat v. 1992 järjestöön kaksoisagenttinsa Juan Pablo Roguen.

8.5.1993 Pelastuksen Veljet tunkeutuivat luvatta Kuuban ilmatilaan pienkoneellaan (N8447). Huhtikuussa 1993 Pelastuksen Veljet suunnittelivat posauttavansa ilmaan korkeajännitepylvään lähellä San Nicolás de Baria Havannan maakunnassa. Lokakuussa samat veikot rohkaisivat julkisesti presidentti Castron tappamista ja Kuubaan kohdistuvien väkivaltaisuuksien suorittamista. 18.10.1993 vangittiin Havannaan saapuessaan USA:ssa asuva terroristi. Hänen toimenkuvanaan oli väkivallan lietsominen Kuuban kamaralla.

17.4.1994 Pelastuksen Veljet lensivät matalassa korkeudessa Havannan yllä ja pudottivat kaupunkiin savupommeja. Lähikuukausina he uusivat temppunsa seitsemän kertaa.

Lokakuussa 1994 Pelastuksen Veljet kuskasivat koneellaan Floridan vastavallankumouksellisia Cienfuegosiin sabotoimaan öljynjalostamoa. Lokakuussa sama jengi suunnitteli Kuuban johdon tappamista sekä aseiden ja räjähteiden salakuljettamista saarelle.

Myöhemmin lokakuussa aktiiviset Pelastuksen Veljet organisoivat 11 merialuksen, kuuden pienlentokoneen ja kahden helikopterin tunkeutumisen Kuuban aluevesille ja ilmatilaan. Havannaan pudotettiin kirjallista propagandaa.

9.1.1996 kaksi floridalaista pienkonetta loukkasi Kuuban ilmatilaa.

12.1.1996 kuubalainen emigrantti, joka asui USA:ssa, yritti salakuljettaa räjähdysaineita Havannasta Pinar del Ríoon. Seuraavana päivänä Pelastuksen Veljet loukkasivat jälleen vaihteeksi Kuuban ilmatilaa.

24.2.1996 kaksi Pelastuksen Veljien pienkonetta ammuttiin alas Kuuban ilmatilassa, kun ne tunkeutuivat varoituksista piittaamatta maan ilmatilaan. Viimeisen 20 kuukauden aikana Veljet olivat loukanneet Kuuban ilmatilaa 25 kertaa.

26.4.1996 Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) kokouksessa asiaa tutkineen komitean puheenjohtaja kertoi, että vähintään yhdellä Veljien koneista oli edelleen havaittavissa kyljessään USA:n ilmavoimien tunnus.

21.8.1996 USA:n kansalainen vangittiin Kuubassa, koska hän oli tuonut maahan sotatarvikkeita aikeenaan terroritoimet maassa.

21.10.1996 SS-RR –merkkinen USA:n valtion omistama pienlentokone pölläytti ripsiäisiä Kuuban ilmatilaan lentäessään Gironin kansainvälistä ilmakäytävää pitkin 25-30 kilometriä Varaderosta. Tuholaishyönteisten vaikutukset kohdistuivat mm. maissi-, papu-, kurkku- ja kurpitsasatoihin. Kuuban YK:n pysyvä edustajisto jätti 28.4.1997 YK:n yleiskokoukselle nootin USA:n Kuubaan kohdistamasta biologisesta sodankäynnistä.

30.10.1997 José Martin lentokentän kioskista löytyi helvetinkone. Kaksi salvadorilaista ja kolme guatemalalaista, Luis Posada Carrilesin alaisuudessa työskentelevää miestä vangittiin. Floridan lehdet raportoivat marraskuussa, että Miamin pahat pojat olivat organisoineet Posada Carrilesin johdolla sarjan pommi-iskuja Havannassa.

Panamassa vangittiin 17.10.2000 ryhmä Posada Carrilesin johtamia terroristeja. He olivat saapuneet maahan väärennetyillä passeilla murhatakseen Fidel Castron 10. iberoamerikkalaisten valtioden hallitusten ja valtiopäämiesten yhteiskokouksessa. Heidän aseensa, räjähteensä sekä luonnokset Castron kävelyreiteistä ja sijainnista julkisissa tapaamisissa takavarikoitiin. CANF kustansi ryhmän asianajokulut oikeudessa.


Matti Laitinen

Kuuballa ei ole mitään hävettävää tai kätkettävää (kevät 2003)


Huhtikuun 30. päivänä 2003 USA:n hallitus esitti vuosittaisen raporttinsa maailmanlaajuisesta terrorismista. Tässä dokumentissa Kuuba sisällytettiin jälleen niiden valtioiden listalle, jotka tukevat kansainvälistä terrorismia.

Joulukuusta 1979 lähtien USA:n ulkoministeriö on julkaissut vuosittaista raporttiaan nimeltä ”Patterns of Global Terrorism”, jossa se määrittelee USA:n kongressin toimesta yksipuolisesti ilman laillisia perusteita tai kansainvälisiä suostumuksia kansainvälisen terrorismin tilan kunakin vuonna. Kuuba lisättiin tälle terroristilistalle ensimmäisen kerran v. 1982. Tämän jälkeen USA onkin jatkuvasti syyttänyt Kuubaa sen suhteista terrorismiin.

USA:n hallitus ei ole kyennyt kuitenkaan koskaan todistamaan Kuuban osallisuutta minkäänlaiseen terroristiseen toimintaan. Valheelliset argumentoinnit on pystytty aina osoittamaan systemaattisesti vääriksi. Jopa USA:n hallituksen virkamiehet ovat käsittäneet, ettei Kuuban sisällyttäminen listalle ole muuta kuin poliittinen ase sitä vastaan.

USA:n hallituksen Kuubaan kohdistamat terrorismisyytökset

1. Kuubasta käsin toimii baskijärjestö ETA:n jäseniä
2. Kuuba tukee ja suojelee kolumbialaisten sissijärjestöjen ELN:n ja FARC:in jäseniä.
3. Kuubassa on karkulaisia, jotka pakoilevat USA:n oikeusistuinta.
4. IRA:n aseasiantuntija asui tietyn ajan Kuubassa. Hän jäi kiinni Kolumbiassa kouluttaessaan FARC:n jäseniä räjähteiden käyttöön.
5. Kuuba vastustaa USA:n johtamaa liittoutumaa, joka käy globaalia sotaa terrorismia vastaan. Kuuba kritisoi USA:n politiikkaa ja sen monia toimia. Se lähettää vakoilijoitaan USA:n lähetys-töihin maailmalla vääristääkseen objektiivisia tutkimuksia.

ETA:n jäsenet Kuubassa

Parhaillaan Kuubassa olevat ETA:n jäsenet ovat maassa Espanjan ja Panaman hallitusten pyynnöstä. He pyrkivät auttamaan ratkaisuissa, jottei tilanne pääsisi kiristymään liian kinkkiseksi Es-panjassa. Asiasta sovittiin Kuubassa v. 1984 Espanjan hallitusta edustaneen pääministerinä Felipe Gonzálezin ja Panaman hallituksen sekä ETA:n edustajien kanssa.

ETA:n jäsenet eivät ole koskaan toimineet Kuubasta käsin Espanjaa tai mitään muutakaan maata vastaan. Kuuba on noudattanut tunnontarkasti tuon sopimuksen henkeä. Tämä on ETA:n ja Espanjan kahdenkeskinen asia, johon USA:lla ei ole mitään oikeutta puuttua, koska sillä ei merkitystä sen kansalliseen tai minkään muunkaan maan turvallisuuteen.

ELN ja FARC

ELN ja FARC kuuluvat niihin järjestöihin, jotka USA katsoo ”oikeudekseen” luokitella terroristisiksi. Vaikka vuoropuhelu Kolumbian hallituksen ja sissiliikkeen kesken on parhaillaan keskeytynyt, molemmat osapuolet ovat vaatineet Kuubaa osallistumaan mukaan rauhanprosessiin ja jatkossakin ne ylläpitävät tuota tilannetta. Kuuba on suositellut neuvottelemaan poliittisesta ratkaisusta rauhan saavuttamiseksi Kolumbiaan. Me olemme osa ryhmästä Amerikan ja Euroopan maita, jotka käyvät vuoropuhelua FARC:n ja Kolumbian hallituksen kanssa. Me kuulumme myös siihen ystävämaiden ryhmään, joka neuvottelee ELN:n ja Kolumbian hallituksen kanssa.

Useat neuvottelut sissiliikkeen ja Kolumbian hallituksen välillä on pidetty maassamme. Kuuban suomaa apua ei ole tunnustettu ainoastaan FARC:n ja ELN:n taholla vaan myös YK:n ja Kolumbian hallituksen taholta. Kolumbian hallitus itsekin toivoo Kuuban jatkavan rauhanprosessin välittäjänä.
Oikeuskarkurit

Suhtautumisessa Kuubassa oleviin ns. USA:n oikeutta pakoileviin on syytä palauttaa mieliin se, että USA:n hallitus on vastaanottanut kaikkina näinä vuosina keitä tahansa alueelleen saapuneita kuubalaisia terroristeja tai rikollisia osana aggressiivista Kuuba-politiikkaansa.

USA ei ole ainoastaan ottanut huostaansa satoja Batistan diktatuurin kätyreitään, kiduttajiaan ja tappajiaan välittömästi vallankumouksen voiton jälkeen, vaan se on suojellut yli 40 vuotta jokaista alueelleen livahtanutta rikollista, joka tehnyt rikollisia toimia Kuubaa ja sen kansaa vastaan.
USA:n hallitus on toivottanut tervetulleiksi tekonsa tunnustaneet tappajat, terroristit, merialusten ja lentokoneiden kaapparit ja kaikenlaiset muutkin rikolliset. Jenkeillä ei ole ollut koskaan aikomustakaan palauttaa heitä Kuubaan vastaamaan teoistaan oikeuden eteen.

USA:an on lähetetty tusinoittain luovutusvaatimuksia henkilöistä, jotka ovat syyllistyneet rikollisiin puuhiin maassamme ja jotka ovat vapaalla jalalla siellä. USA ei ole palauttanut ainoatakaan Kuuban oikeusistuinta pakoilevaa henkilöä. Sellaiset pahamaineiset terroristit ja tappajat kuten Luis Posada Carriles, Orlando Bosch, Gaspar Jímenez Escobedo, Pedro Remón, Guillermo Noval Sampol, Leonel Macías, Nazario Sargent, Francisco José Hernández Calvo, José Basulto, Rubén Darío López Castro, Roberto Martín Pérez, Silverio Rodríguez Pérez, Rodolfo Frómeta, Ramón Leocadio Bonachea ja William Chávez ovat eläneet vuosia vapaina Miamissa.

Kuuba oli lentokonekaappausten ensimmäisiä uhreja. Vuosien 1959–2001 aikana yhteensä 51 kuubalaista lentokonetta kaapattiin – useimmat niistä päätyivät USA:an. Useat noista koneista ovat yhä käytössä USA:ssa - Miamin mafian käsissä. Useita pilotteja ja muuta henkilökuntaa on murhattu tai haavoitettu kaappauksissa, mutta ainoakaan kaappari ei ole joutunet edesvastuuseen teostaan. Vastaavasti USA:sta Kuubaan kaapattiin v. 1968–84 yhteensä 71 lentokonetta, joihin osallistuneista 69 kaapparia sai vankilatuomion Kuubassa.

IRA:n ase-ekspertin tapaus

USA:n ulkoministeriö kohisi ensimmäisen kerran tästä tapauksesta jo v. 2001. Kyseinen IRA:n aseasiantuntija Niall Conolly vangittiiin Bogotassa elokuussa 2000. Kolumbian viranomaiset käyvät yhä häntä vastaan oikeusprosessia. Sitä ei ole saatettu vieläkään päätökseen.

Niall Conolly asui Kuubassa v. 1996–2000, jona ajanjaksona hän toimi laillisen irlantilaisen poliittisen puolueen Sinn Feinin edustajana. Hänen yhteytensä Kuubaan olivat luonteeltaan poliittisia liittyen suhteisiin Kuuban kommunistiseen puolueeseen ja Latinalaisen Amerikan maiden muihin puolueisiin.

Kuuba vastustaa USA:n johtamaa liittoutumaa, joka käy globaalia sotaa
terrorismia vastaan

Tällä argumentilla USA:n hallitus haluaa väheksyä ja minimalisoida kaiken sen, minkä Kuuba on tehnyt taistellessaan kansainvälistä terrorismia vastaan. Se yrittää sekoittaa yleisen mielipiteen vaikenemalla kaikista niistä eleistä ja toimista, joita Kuuban hallitus teki 11.9.2001.

21.9.2001 Kuuban ulkoministeriö antoi diplomaattisen nootin 1613, joka sisälsi vaatimuksen USA:n maahanmuuttovirastolle informoida niistä 25 henkilöstä, jotka voisivat päästä Kuubaan turisteina ja joita USA:n viranomaiset epäilevät terroristeiksi.

25.9.2001 Kuuban ulkoministeriö lähetti tiedonannon USA:lle yhdeksästä maassaan olevasta kansalaisesta, joita nootti 1613 koski.

Maamme on vastustanut vankkumattomasti Afganistanin ja Irakin sotia sekä USA:n uutta fasistista doktriinia, jota tyrkytetään maailmalle. Me pysyttäydymme tuossa oppositiossa. Meillä on enemmän kuin tarpeeksi argumentteja ja periaatteita tehdäksemme sen.

USA:n läntisen pallonpuoliskon liiketoiminnan apulaisalivaltiosihteeri Dan Fisk - yksi Helms-Burton –lain kehittelijöistä vahvisti 17.9.2002 syytöksensä, että Kuuba on soluttanut USA:n lähetystöihin vähintään yhden agenttinsa kuukausittain 11.9.2001 lähtien syöttämään valheellista tietoa terroritoimista, jotka kohdistuvat USA:a tai muuta Länttä vastaan. Kuuba ulkoministeri Felipe Pérez Roque pyysi esittämään todisteita tapahtuneesta. USA ei ole kyennyt esittämään asian todentamiseksi ainoatakaan todistetta.

Kaiken takana on aggressio

USA:n ulkoministeriö on päättänyt vallan hurmiossaan – miehitettyään Irakin - tehdä vastapalveluksen Miamin mafialla, joka vaatii Valkoista taloa rankaisemaan Kuubaa mahdollisimman rankasti. Miamin mafia yrittää orkestroida sellaisia tuoreita provokaatioita, jotka oikeuttaisivat USA:n sotilaallisen aggression kohdistamisen Kuubaan.

Matti Laitinen

Lähde: Kuuban ulkoministeriön tiedote 9.5.2003 (lyhennetty versio)

Strategiamme ei johda kapitalismiin (3/1996)

Kuuban Työntekijöiden Keskusjärjestön (CTC) 17. kongressi pidet­tiin 25.–30.4.1996 Havannassa. Keskusammattiliiton kongressia varten julkaistut tee­sit olivat jäsen- ja kansalaiskäsittelyssä tuhansilla työpai­koilla 15.1–15.3.1996. Julkaisemme ohessa osi­oita 53 tee­sin aineistosta. Ne viitoitta­vat kuuba­lai­sen ay-liik­keen ja yhteiskunnan tulevaisuuden näky­miä.

Talousuudistukset

Kuuban taloudellinen strategia on käsittänyt kahden viime vuo­den aikana lukuisia toimenpiteitä. Näitä ovat olleet mm. ulko­mais­ten investoin­tien laa­jentamismahdollisuudet, osuus­kun­ta­tuotannon perusyksik­köjen syn­nyttäminen maaseudulle, ulko­mai­sen valuutan kier­ron laillis­tami­nen, rahatalouden uudelleen­orga­ni­soiminen, vero­tus- ja ra­hoitus­järjestelmän uusiminen, mar­k­kinoi­den luomi­nen maatalous- ja teo­llisuustuotteille, yksi­tyisyrittä­jyyden kasvu, ulkomaan­kaupan hajaannuttaminen sekä valtiokon­eiston ja ministeri­öiden työskentelyn tehokkuuden kohentaminen.

Muissa maissa, joissa joudutaan tekemään samanlaisia talouden uudelleensäätelyjä kuin Kuubassa, turvaudutaan uusli­beralismiin ja kansanvastaiseen, yleisiä menoja leikkaavaan sääs­tö­politiik­kaan. Säästöt kohdistuvat järjestelmällisesti terveyden­hoi­toon, koulu­tukseen ja sosiaaliturvaan. Seuraukset ilmenevät massatyöt­tö­myy­tenä, yk­si­tyistämisinä ja työ­läisten etujen ja sosiaalisten etu­uksien huo­nontumisina. Samanaikaisesti ulkomaanvelka kasvaa, hallitus­ten riippumattomuus pienenee ja kansallinen perintö hu­penee.

Valtiosektorin osuus säilyy

Kuuban talouden perimmäisenä painopisteenä on jatkossakin val­tiosek­tori. Olennaisina perusvoimina ovat valtion yhtiöt, jot­ka ovat koko kansan omistuksessa ja osuuskunnat, joiden kol­lek­tii­vinen omaisuus kuuluu niiden jäsenille. Järjestely vastaa työ­läis­ten tah­toa ja sillä on myös ay-liikkeen ehdoton tuki.
Valtion sektori vaatii rinnalleen samanaikaisesti yhteisyrityk­siä ja eri muodoissaan ulkomaisen pääoman toimintoja, yksi­tyis-omistuslohkoa ja yksityisyrittäjyyttä, joka kasvannee e­delleen tulevina vuosina. Näillä tekijöillä on kasvava rooli kansanta­loudessamme.

Kuten muutkaan vallankumouksen voimat, CTC ja ammattiliitot eivät halua siirtymistä markkinoille, joiden sokeat lait määräisi­vät yhteiskunnassa. He pyrkivät mieluummin sellaisiin toisarvoi­siin mark­kinoihin, joilla on vissit rajansa ja jot­ka ovat ins­tru­ment­teja myötävaikutettaessa talouden ter­veh­dyt­tämiseen ja työn arvon uudelleenperustamiseen.

Kuuba ei luovu sosialismista

Kuuban taloudellinen muodonmuutos eroaa siinä muista, että se to­teute­taan valti­on tuella ja valvonnassa. Sen korkeimpana ta­voit­teena on puolus­taa vallankumouksen ja työläisten etuja. Pyr­kimyksenä on myös aloittaa sosialismin raken­tami­nen uu­del­leen, kunhan ensin vain luo­daan olosuhteet siihen.

Toinen perustavanlaatuinen ominaisuus ja takuu heidän kurssis­taan on se, että mikään heidän tekemisensä, ei tarkoita teesis­tön mukaan luopu­mis­ta Kuuban po­liitti­sis­ta perus­periaatteista tai heikennä kommunistisen puolueen joh­ta­vaa asemaa yhteiskun­nassa. He eivät aio my­ös­kään luopua historiallisista arvoistaan, kan­salli­ses­ta identiteetistään, kulttuuristaan, moraalis­taan tai kan­sansa arvokkuudesta.

Pakon sanelemaa

Teesistön mukaan työläisten ja heidän ammattiliittojensa isän­maallisuus ja luok­katietoisuus mitataan tänään suurelta osin heidän ymmärtämykses­sään maan tarpeeseen tutustua kapitalismin elementteihin ja niiden välttämättömästi synnyttämään eriarvoi­suuteen. Saman­ai­kai­sena velvollisuutenaan heillä on puolus­taa jatku­vasti vallan­ku­m­ouksen arvoja ja peri­aatteita täs­sä uu­dessa yh­teydessä.

Kuuba ei voi havitella suurempaa oikeutta, hyvin­vointia ja ta­sa-arvoa kuin sen oman kehityksen taso ja päivittäiset ponnis­tukset sallivat. Maa on saavuttanut paljon sosiaalipolitiikas­sa ja yh­teiskunnallisessa oikeudenmukaisuudessa. Menneinä vuosi­na he jopa ylittivät todellisen taloudellisen suorituskykynsä ja puto­sivat omien sanojensa mukaan usein hyvää tarkoittaviin mutta virheellisiin tasajaon käytäntöihin.

Perusturva taataan

Maan uusissa olosuhteissa eriarvoisuus on lisääntynyt. Se juon­tuu työolosuhteista, rahallisista kannustimista, mahdollisuudes­ta saada pa­rempaa palkkaa osallistumalla kysynnän ja tarjonnan säätelemille markkinoille ja pääsemällä käsiksi vapaasti vaih­dettavaan va­luuttaan.

Kuuban ay-liike tekee kaikkensa puolustaakseen: kansan oikeut­ta kattavaan ja ilmaiseen terveydenhoitoon, lasten mahdollisuuk­sia tasa-arvoiseen koulutukseen, työläisten sosiaalietuuksia, per­heiden oikeutta valtion taloudelliseen tukeen, kaikkien kuu­ba­laisten tasavertaista kohtelua lain edessä, ilman ihon väris­tä, sukupuolesta, uskonnosta tai jostain muusta syystä johtuvaa syr­jintää sekä yhtäläisesti puolustaa heidän vapauttaan ja demo­k­raattisia oikeuksiaan.

Uudistusten palveltava sosialismia

Vaihtoehtona ulkomaisen pääoman osuuden laajentamiselle olisi ol­lut käsien ristiminen ja teollisuuden halvaantumisen sallimi­nen sekä maan jättäminen ilman tuotantoa tai työllisyyttä.

Hyväksymistään investoinneista huolimatta Kuuba ei myy mai­taan ulkomai­sil­le tahoille tai luovuta niille perusvoimavaro­j­aan. Ay-liike suostuu erikoiskauden aikaisiin sellaisiin liiketoimin­tasopimuk­siin, joi­sta maa hyötyy vastaanottaminaan valuut­tatuloi­na. Ulko­maisten sijoi­tusten tulee olla lisäksi täysin alisteisia Kuuban lainsää­dän­nölle koskien etenkin työvoimaa.

Näiden muutosten ja ratkaisumallien ottaessa muotonsa Kuubassa ay-liikkeen asenteen täytyy olla peräänantamattomasti vallanku­mousta tukeva kaikissa olosuhteissa. Niin että ne toimenpiteet, jotka yhä enemmän muovaavat taloutta, palvelevat suojaten etu­päässä sen sosialistista luonnetta ja muuntuvat käytännössä tuo­tannon ja tehokkuuden kasvuksi.

Matti Laitinen

Lähde: The Militant 18.3.1996 (USA/SWP)

Laki numero 80 (kevät/2003)

Laki Kuuban omanarvontunnon ja itsenäisyyden vahvistamiseksi

Kuubassa järjestettin Vappuna laaja mielenosoitus maassa voi­maanastu­neen lain n:o 80 tukemiseksi. Se oli hyväk­sytty maan kan­sal­liskokouksessa jo 24.12.1996. 14-artiklainen laki oli käy­nyt lä­vitse tätä ennen laajan kansa­laiskä­sittelyn. Voimaanas­tu­nut laki on kuuba­lais­ten vastaus jenkkien yksipuolisesti maa­ilman valtioille, yhteisöille, yrityksille ja yksityishenkilöil­le sää­tä­män ja kansainvälisiä oi­keuk­sia rikkovalle Helms-Burton -laille. Seu­raavassa artikke­lis­sa esi­tellään lain sisältöä.

1. Artikla: Helms-Burton -laki julistetaan laittomaksi, soveltu­mattomaksi ja arvottomaksi eli juridiseksi kikkailuksi.
Täten Helms-Burton -lain mukaiset korvausvaatimukset yksityis­henkilöille tai yhtiöille, ei-toivotuille kansalaisille tai kan­soille katsotaan rauenneeksi.

2. Artikla: Kuuban tasavallan hallitus vahvistaa, että yli 35 vuotta sitten julistetuissa kansallistamislaeissa toteutui suh­teel­lisen pätevästi ja etenkin sellaisten yksityishenkilöiden ja yhtiöi­den pak­ko­lu­nas­tettujen tavaroiden korvaaminen, jotka oli­vat USA:n kansalaisia tai edustivat sen kansallisuutta tuona aikana.

3. Artikla: Usalaisen kansallistetun omaisuuden korvaaminen täl­lä oikeutetulla prosessilla vahvistettiin Kuuban lainsäädännössä ja kan­sain­vä­lisessä laissa, johon aikaisempi artikla viittaa. Tämä saa­ttaa muodostaa osan neuvotteluprosessista, joka käydään USA:n ja Kuu­ban hallitusten välillä tasa-arvon ja molemminpuoli­sen kunni­oi­tuksen perustalla.

Kansallistetuksi sanotun omaisuuden korvausvaatimuksia pitäisi tarkastella yhteydessä sen korvauksen kanssa, johon Kuuban val­tiolla ja kansalla on oikeus kauppasaarron aiheutta­mien vahinko­jen seurauksena ja kaiken tyyppisistä USA:n hallituksen vas­tuulla ole­vis­ta aggres­sioista johtuen.

4. Artikla: Kukin usalainen yksityishenkilö tai yhtiö, joka so­veltaa Helms-Burton -lain menetelmiä tai mekanismeja, hakee sen suojaa tai yrittää työllistää sillä millä tavalla tahansa pois­suljetaan artiklojen 2. ja 3. viittaamista mahdollisista neuvot­te­luista.

8. Artikla: Kaiken muotoinen yhteistoiminta - suora tai välitön - joka suosii Helms-Burton -lain soveltamista, julistetaan lait­tomaksi.

Tämä koskee mm.: tietojen keruuta USA:n hallituksen edustajain­huoneelle; taloudellisten ja materiaalisten resurssien vastaan­ottamista, levitystä ja anomista USA:n hallituksen edustajain- huoneelta; sellaisen propangan, dokumenttien ja julkaisujen ja­kelua, jonka tarkoitus on helpottaa H-B -lain soveltamista; ja yhteistoimintaa millä tavoin tahansa radion, TV:n ja muiden tie­dotusvälineiden kanssa, jos sen tarkoitus on H-B-laille suotui­sa.

11. Artikla: Kuuban tasavallan hallitus ylläpitää ajanmukaisia ai­neistoja korvauksista, jotka USA:n hallitus on velkaa Kuuballe
talous-, kauppa- ja rahoitussaarron ja maahan kohdistuneiden aggressioiden vaikutusten johdosta ja lisää näihin korvaus­vaati­muksiin Batistan diktauurin aikaiset varkaiden, kavaltajien, ma­fiosojen ja korruptoituneiden poliitikkojen aiheuttamat tuhot ja tappiot sekä kidutukset ja murhat. Lisäksi huomioidaan toimet, joista USA on vastuussa hyväksyessään H-B -lain.

12. Artikla: Yksityiset henkilöt tai heidän perheen jäsenensä, jotka ovat kärsineet henkilökohtaisia vaurioita tai materiaali­sia tuhoja USA:n tukemien toimien tuloksena voivat esittää kor­vausvaatimuksia Kuuban tasavallan oikeusministeriöön perustetta­valle korvausvaatimuskomissiolle.

Korvausvaatimukset ulottuvat 1.1.1959 asti koskien Batistan dik­tatuurin aikaisia sekä USA:n imperialismin palveluksessa ollei­den sabotoijien ja rikollisten Kuuban kansalle aiheuttamia kuo­lemia, vammautumisia, murhia, kidutuksia ja taloudellisia tappi­oita.

Matti Laitinen

Kuuba v. 2002

Kuuban maatalouden kehityksestä


Viimeiset 10 vuotta ovat merkinneet huomattavaa käännöstä Kuuban maataloudessa. Talouskriisi supisti 90-luvulla maaseutua joutomaaksi. Pellot köyhtyivät. Maatalousvälineiden ja –koneiden annettiin ruostua, niitä hylättiin ja jopa purettiin osiksi. Talonpojat olivat menettäneet uskon työhönsä. Vaikka hallitus kehitteli uusia strategisia rakenteita maatalouteen ja viljelijöiden luovuuden ja innovaatioiden pohjalta syntyi uusia laitoksia, Kuuban maataloustuotanto alkoi osoittaa vain vitkutellen henkiinheräämisen merkkejä.
Olosuhteissa, joille on ominaista USA:n kauppasaarto, kauppakumppanien menetys ja vähäinen kansainvälinen apu, maatalouden elpyminen ei ole mahdollista lyhyellä aikavälillä.

Maailmanpankin v. 2001 raportti kertoi, että Kuuba oli kehitysmaiden johdossa inhimillisessä kehityksessä. Maan harjoittama sosialistinen politiikka, joka kulkee vastoin puhdasoppista (kapitalistista) taloudellista ajattelua, ei ole Maailmanpankin johdon mielestä kuitenkaan oikein sovellettavissa muualle. Jäämällä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sopimusten ulkopuolelle Kuuballa on ollut kuitenkin suurempi itsenäisyys määrittää oma maatalous- ja kauppapolitiikkansa.

Elpymisen perustekijät

Pitkällä aikavälin investoinnit maaseudun kehittämiseen on ollut perustekijä saaren maatalouden elpymisessä. Neuvostoliiton apu aikoinaan mahdollisti tämän uran kynnön. Tosiasiat osoittavat sen, ettei mikään muu hallitus kuin Kuuban hallitus ole kyennyt luomaan Latinalaisessa Amerikassa modernia talonpoikaistoa ja toteuttanut vastaavan mittakaavan laajuista maaseudun kehittämisohjelmaa. Tähän on liittynyt tie- ja sähköverkon sekä maaseudun instituutioiden kattava ulottaminen koko saarelle.

Inhimillisen kehityksen perustarpeiden – koulutuksen, terveydenhuollon, kulttuurin, vapaa-ajan harrastusten ja yhteiskunnallisen osallistumisen – nauttimisoikeuden myötä Kuuban talonpoikaisto on modernisoitunut. Koulutetut farmarit ovat kyenneet oppimaan uusia viljelymetodeja tai vaihtamaan toisiin jo käyttämiään menetelmiä. Vaihtoehtoisten teknologioiden kehittäminen, jouduttaminen ja levittäminen maaseudun tutkimuskeskuksista käsin on toiminut avaimena uusien tuotantotapojen haltuunotossa. Uutta tietämystä ja taitoja on sovellettu mm. kasvitautien ja –tuholaisten biologiseen torjuntaan, yhteisistutuksiin, uudenlaisten työkalujen kehittelyyn, luonnonmukaiseen viljelyyn, kastelujärjestelmiin, karjanhoitoon, rehutuotantoon ja peltojen lannoittamiseen. Kuuban esimerkkiä kaupunkifarmarien osallistumisesta maan taajamien vihannestuotantoon pidetään niin hyvänä käytäntönä, että sen arvellaan olevan sovellettavissa myös muualle Latinalaiseen Amerikkaan tai jopa maailmanlaajuisesti.

Ravinnonsaanti kohentunut

Vuodesta 1989 vuoteen 1994 kuubalaisten päivittäinen ravinnonsaanti putosi 2 908 kalorista 1 863 kaloriin. Vuonna 2000 kansalaisten päivittäinen ravinnonmäärä jäi vielä alle WHO:n suosituksen minimitason eli 2 585 kaloria.
Kotitalouksien ravinnonsaantia on kohennettu viime vuosina ottamalla maa-alueita kaupunki-seuduilla viljelyskäyttöön. Kaupunkifarmarit harjoittavat ruokatuotantoa taajamissa vuokramailla kaupunkifarmeissa ja nautintaoikeusmailla sekä orgaanisia materiaaleja hyödyntävillä kasvipenkki-viljelyksillä. Urbaaniviljelijät ovat kyenneet takaamaan väestölle lähes FAO:n suosittaman vihannesten päivittäisen vähimmäismäärän. Vihannestuotanto on nelinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Suurin vaikutus tähän on ollut nimenomaan ”urbaanifarmarien”-liikkeellä. Kuuba on tehnyt ”Kaupunkiseutujen maataloustuotanto”-ohjelmansa kehittämisen puitteissa yhteistyötä EU:n ja Ruotsin kanssa jo muutaman vuoden ajan. Toiminnassa hyödynnetään mm. orgaanisten jätteiden jälleenkäsittelyä ja kierrätystä.

Elintarviketuotanto elpymässä

Harvat kiistävät sen, että elintarviketuotanto on osoittanut faktisia toipumisen merkkejä Kuubassa sitten 90-luvun puolivälin talouskriisin jälkeen. Vuoden 1999 aikana maataloustuotanto kasvoi 21 % maan maatalousministeriön mukaan. Elpyminen näyttää jopa roimemmalta verrattaessa vuosien 1994 ja 1999 satomääriä keskenään. Tuloksen kasvu liittyy FAO:n ja maan hallituksen tilastojen mukaan paremminkin tuottavuuden kasvuun kuin viljelyalan suurentumiseen. Seuraavassa on muutamia satoisia tunnuslukuja:

Juurimukula- ja korsikasvien tuotanto kolminkertaistui reilusti v. 1994 verrattuna.

vihannestuotanto kaksinkertaistui ensin 1994-1998 ja vielä toisen kerran v. 1999
perunatuotanto kasvoi v. 1994 188 000 metrisestä tonnista 330 000 metriseen tonniin v. 1998 viljatuotteiden tuotanto nousi vastaavana ajankohtana 300 818 metrisestä tonnista 551 000 tonniin papusato kasvoi vastaavasti 60 % ja sitrussato 110 %.

Tapahtunut tuotannon kasvu heijastaa maataloustuotannon uutta suuntautumista tuottaa enemmän ravintoa kotimaiseen kulutukseen sekä lisäystä vientisatoihin. Lopputuloksena satojen tuottavuustasot ovat nykyisin korkeammat kuin talouskriisin esivaiheessa. Tämä tarkoittaa suurempaa yltäkylläisyyttä ja elintarkkeiden valikoimaa suuremmalle väestömäärälle.

Tuotannon epätasaisuus

Tuotantotasot ovat kohentumisestaan huolimatta kuitenkin yhä riittämättömiä. Lukuun ottamatta sokeriruokosatoja Kuuban maatalous on yltänyt harvoin tyydyttäviin tuloksiin. 90-luvulla tuottavuus putosi suorastaan syöksymällä. Lähempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että tietyt sektorit ovat suoriutuneet hyvin ja toisaalta toiset ovat jääneet jälkeen huomattavasti.
Eläinproteiinituotanto on osittain jämähtänyt lähelle v. 1994 tasoa. Naudanlihan tuotanto on kasvanut seurantakaudella vain 16 %. Sian- ja kananlihan tuotannon nousu on vain 2 %. Kananmunien tuotannon kasvu oli v. 1999 24%. Maidon tuotanto ei ole kohonnut v. -94 tasosta kuin vaivaiset 3 %.

Miksi karjataloustuotanto laahaa jäljessä?

Karjataloustuotannon malli kehitettiin neuvostoavun lihavina vuosina. Ajanjaksoon liittyi kalliita koneita ja välineitä sekä jalostettuja karjalajeja. Panostus maatalouteen oli korkea. Nykyisin Kuubassa vallitsee pula tuontirehusta, eläinten lääkkeistä ja toimintakykyisistä navetoista ja muista eläinsuojista. Karjatalouden elpyminen kotimaisten lajien ja rehun turvin on tämän vuoksi hidas ja pitkä prosessi.
Toiseksi markkinauudistukset eivät koske karjataloustuotantoa. Maitoa, kananpoikaa, naudanlihaa ja kananmunia ei ole myytävänä maatalousmarkkinoilla. Hintakannustimien puute heikentää motivaatiota tuotannon muutoksiin. Viimeksi, vaihtoehtoisia tuotantomenetelmiä on sovellettu empivämmin karjatalouteen kuin maanviljelykseen.

Maatalouden vientituotanto

Osana kansallista elvytyssuunnitelmaansa Kuuban aikeena on ollut laajentaa vientiään sokerituotannon kasvulla ja keskittymällä muihin vientituotteisiin, osittain raaka-aineisiin ja myös puolivalmisteisiin. Tässä suhteessa on tapahtunut sekä menestystä että menetyksiä. Vientituotteista tupakka, sitrus-hedelmät ja kahvi ovat elpyneet entiselleen. Vuonna 1994 tupakkatuotanto sukelsi 60 % vuoden 1989 tasosta. Kyseinen taso saavutettiin 90 %:sesti takaisin maareformin avittamana v. 1998.

Syy sitrus-tuotannon nopeaan elpymiseen oli toisenlainen. Sitrustuotannon taso laski v. 1994 60 %, mutta palautui 88 % -tasoon entisestään viiden vuoden kuluessa. Tuotannon palautuminen johtui suurelta osin ulkomaisista investoinneista. Matanzasissa toimii kuubalais-israelilainen yhteisyritys Jaguey Grande. Plantaasilla on viljelysalaa yhteensä 115 000 hehtaaria.

Maatalouden rakennemuutos

Kuuban maataloustuotanto on elpynyt ilman lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisäämistä. Päin vastoin niiden käytön määrä laski huomattavasti v. 1995-98. Poikkeuksena verrattuna esim. entisten sosialistimaiden käytäntöihin maatalouden rakennemuutos (markkinat, yksityistäminen, osuuskun-nallistaminen ja tuotannon hajauttaminen) ei ole syventänyt köyhyyttä ja syrjäytymistä Kuubassa.

Nyky-Kuubassa yli 85 % tupakkatuotannosta on yksityisten käsissä. Viljelijät suhtautuvat myönteisesti tupakasta dollareina maksettavaan hintaan. Vaikkakin dollariruiske piristää maanviljelijöitä, operointi kahdella valuutalla tuottaa yhteiskunnallisia vääristymiä ja tehottomuutta.

Uuden käytännön mukaan maa voi myydä jokaisen tuottamansa tupakan lehden ja sen seurauksena käsitellyn tupakan vienti kasvaa entisestään. Vuonna 1999 valtio vei ulkomaille 148 miljoonaa sikaria. Niistä 128 miljoonaa oli käsin käärittyjä. Valmistuotetupakan esim. sikarien myynti on kolminkertaistunut kaudella 1995-1999. (Anuario Estadístico de Cuba, 1999 ).

Kuubassa toteutettu menestyksellinen maareformi takaa sosiaalisen ja ekonomisen vakauden maaseudun pientuottajille. Merkittävin muutos on ollut maankäytön luovuttaminen 75 % yksityisten ja yhteisöjen käyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa osuustoimintatilojen, pienviljelijöiden ja kaupunkifarmarien määrän valtavaa kasvua. Maanomistus on säilynyt kuitenkin edelleen yhteiskunnallisena, ja maasta on 79 % valtion hallussa.
Fidel Castron valtakauden aikana Kuuban hallitus on aina vastustanut peltomaan keskittymistä yksiin käsiin. Se on taannut kotimaisille tuottajille markkinat ja katokorvausvakuutukset sekä suojannut omaa tuotantoaan halpatuonnilta. Valtio on joutunut maksamaan tästä kestävästä periaat-teestaan korkean hinnan. Toisaalta rajoittamalla maanomistuksen kasautumista yksityisille tahoille ja valvomalla markkinoita hallitus tukee tietoisesti maaseudun ihmisten elintasoa, työllisyyttä, sosiaalista tasa-arvoa, koulutusmahdollisuuksia ja taloudellista turvallisuutta.

Kuubalainen malli

Onko kuubalainen malli, joka suojelee pienviljelijöitä ja tukee maaseutua, tehottomampaa kuin sellainen malli, joka optimoi tuotannon, minimoi hinnat ja eliminoi pienviljelijät? Alhaisempi tuottavuus ja korkeammat hinnat pitävät Kuubassa pienviljelijän hengissä. Toisena vaihtoehtona on Euroopassa kehitelty ja vielä nykyäänkin Latinalaisessa Amerikassa suosittu suurtilamalli: Tarpeettomiksi tehtyjen, pakkolunastettujen maatyöläisten ja pienviljelijöiden massamuutto työttömiksi kaupunkien slummeihin tai köyhiksi elintasopakolaisiksi johonkin toisiin maihin.

Latinalaisessa Amerikassa pienviljelijät ovat menettäneen maansa, maaseutu on kurjistunut, työttömyys on kasvanut ja epätasa-arvo on lisääntynyt. Esimerkiksi Brasiliassa miljoona viljelijää menetti maansa v. 1985-1996. Meksikossa maatalouden reaaliansiot supistuivat 63 % v. 1982-1995.

Kuubalaisen mallin ekologisuus

Kuuban maatalousmallin kestävyys on sidoksissa kolmeen tekijään:
uusi maataloustekniikka, joka on otettu käyttöön niukkuudesta huolimatta
maan itsenäisyys harjoittaa riippumatonta talouspolitiikkaa
globaalimarkkinoiden ehdot

Kuuban maatalous on nykyisin ekologisesti kestävämpää, monimuotoisempaa, vähemmän teknologiaan nojautuvaa ja enemmän luonnonmukaisiin menetelmiin tukeutuvaa kuin ennen neuvostoavun vuosina. Nämä seikat ovat nostaneet Kuuban maatalouden kriisistä. Ekologisen mallin kasvulle on kuitenkin olemassa rakenteellisia rajoituksia. Kuuballa on viljelysmaata, muttei riittävästi työvoimaa, jotta se voisi siirtyä täysin ekologisesti kestävään maatalouteen.

Toisinkin voisi toimia

Kuubalaista maatalousmallia olisi toki mahdollista soveltaa muuallakin maailmassa kuten esim. Afrikassa, Amerikassa tai Euroopassa, mutta yhteiskuntien valtaapitävien yleismaailmallisen itsekkyyden ja ahneuden vuoksi vain harvat valtiot ovat halukkaita investoimaan humaaniin pääomaan ja maaseudun kehittämiseen samassa määrin kuin vähävaraisessa mutta itsenäisessä Kuubassa tehdään.

Kuuban maatalouden kehittämispolitiikka vuosina 1989–2000


Maanomistus

v. 1989
Valtion omistus maaperästä ja viljely-maista 79 %, yksityinen maanomistus 21 %, ei ulkomaista maanomistusta
v. 2000
Viljelysalasta yksityisten ja yhteisöjen käytössä 75 %, valtion omistus maaperästä ja viljelymaista 79 %, ei ulkomaista maanomistusta

Maatalouden tuotantotyypit

v. 1989
yksityisviljelijöitä (CCS), maatalousosuuskuntia, (CPA) ja erilaisia valtion tiloja
v. 2000
yksityisviljelijöitä (CCS), maatalousosuuskuntia (CPA, UBPC), kaupunki-farmareita ja erilaisia valtion tiloja sekä maatalousalan yhteisyrityksiä

Markkinointitapa

v. 1989
Valtion valvomat markkinat kotimaisille ja vientituotteille, valtiojohtoinen elintarvikejärjestelmä, diplomaattikaupat
v. 2000
Sekoitus, jossa yksityisiä myyntimarkkinoita ja rinnalla valtion systeemit (maatalousmarkkinat, messut, vihanneskojut) ja dollarikaupat

Maatalouden ja kalastuksen rooli taloudessa

työllistää 25 % työntekijöistä, osuus BKT:sta 9 % (v. 1990)
työllistää 24 % työntekijöistä, osuus BKT:sta 7 % (v. 1999)

Valtion rooli maataloudessa

v. 1989
Vahva, keskittynyt suunnittelu, valtiotilat, valtion tuotanto määrittää yksityissektorin hinnat, valtiojohtoinen markkinointi ja levitys
v. 2000
Keskivahva, keskittynyt suunnittelu, valtio valvoo sääntöjä ei tuotantoa, yksityistuotanto ja –markkinat kotimaisille tuotteille

Ulkomainen apu

v. 1989
Sokeria vaihdettiin NL:n kanssa vuosittain miljardin dollarin arvosta öljyyn.
v. 2000
67 milj. dollaria kahdenkeskisenä tai NGO -apuna (1997), ei tukea Maa-ilman pankilta, IMF:lta tai IADB:lta

Maatalouden osuus viennistä

Sokeri 80 % kokonaisviennistä, tupakka 2 % ja sitrukset 3 %
Sokeri 31 % kokonaisviennistä, tupakka 14 % ja sitrukset 3 %

Ravinnon tuonti

Maitotuotteet 56 milj.$, riisi 82,5 milj. $ ja pavut 50,6 milj. $
Maitotuotteet 60 milj.$, riisi 141milj. $ ja pavut 64,8 milj. $

Tuotanto ja tekniikka maataloudessa

Korkea panostus: lannoitteita ja tor-junta-aineita enemmän kuin USA:ssa, traktorin käyttö USA:an verrattavissa, satojen keskitys.
Matala panostus: luonnonmukaisen tekniikan laajaa käyttöä, biologista tuholaisten torjuntaa, satojen hajautus

Kaupunkifarmarit

Ilmiö lähes tuntematon.
Vihannesten päälähde taajamissa, 201 000 ihmistä viljelee maaplänttiään

Satojen tuotantojakaumat

Juuresten ja juurimukuloiden osuus kansallisesta tuotannosta 71,2 %, sa-laattien ja vihannesten osuus 28,9 %.
Juuresten ja juurimukuloiden osuus kansallisesta tuotannosta 62,8 %, sa-laattien ja vihannesten osuus 37,2 %.

Verotus maataloudessa

Ei tuloveroa eikä myyntiveroa
Progressiivinen tulovero ja markkinoilla myyntiverotus

Tulot maataloudessa

Osuuskunnan jäsenet: 157 pesoa/kk
yksityiset talonpojat: 319 pesoa/kk
Osuuskunnan jäsenet: 205 pesoa/kk
yksityiset talonpojat: 971 pesoa/kk
UBPC:n jäsenet: 691 pesoa/kk

Matti Laitinen

Lähdeaineisto: Oneworld –järjestön raportti ”A new model of Cuban agriculture”.

Brasilia 11/2002

Amerikan pahan akseli

Varoittamalla Amerikan potentiaalisesta “pahan akselista” eräs vaikutusvaltainen jenkkilainsäätäjä on pyytänyt presidentti George W. Bushilta tukea Venezuelan vasemmistolaisen, vahvan miehen Hugo Chávezin syrjäyttämisessä.

Vain pari päivää sen jälkeen kun radikaalipopulisti Lula da Silva valittiin Brasilian presidentiksi USA:n kansainvälisten suhteiden komitean puhemies Henry Hyde lähetti Baby-Bushille kirjeen, jossa hän varoitti poliittisen äärilinjan triumviraatin hallitsevan talouden voimapesää Brasiliaa, öljyjätti Venezuelaa ja terroristeja tukevaa Kuubaa. Maat muodostavat yhdessä ”pahan akselin”, jonka USA:n on lakkautettava.

Hyden mukaan Da Silva tunnustautuu halukkaaksi uusimaan Brasilian ydinaseohjelman. Hänen vihjailujensa mukaan maa rakentaisi taloutensa ja globaalisen asemansa nykyaikaisten aseiden nopean yleistyminen varaan. Hän varoittaa, että Brasilian johtaja avaa tukensa pallonpuoliskon terroristijärjestöille.

USA:n ulkoministeriö listaa Kuuban edelleen kansainvälisen terrorismin tukijaksi. Venezuelan presidentti on avannut lähetystön Havannaan sekä terrorismiin ystävällisesti suhtautuviin Irakiin ja Iraniin. Näiden seikkojen vuoksi Hyde on hyvin huolissaan maansa hallintokoneiston toimettomuudesta.

Venezuelan ongelma

Hyde arvioi kirjeessään Chávezin valtakautta Venezuelan perustuslaille ja lainsäädännölle perusteellisen vahingolliseksi, koska Chávez on liittoutunut terrorismia tukevien Kuuban, Irakin ja Iranin kanssa. Lisäksi hän on toimittanut öljyä Castron hallinnolle ja tukenut Kolumbiassa sissiliike FARC:ia sekä Boliviassa ja Ecuadorissa radikaaleja antidemokraattisia ryhmiä.

Hyden mukaan Baby-Bushin on aika esittää tosiasioihin ja historiaan perustuen, että Chávezin nykyinen hallinto on laiton, koska se perustuu Venezuelassa v. 1999 voimassa olleen perustuslain järjestelmälliseen turmelemiseen. Bushin pitäisi suoda sympatiansa Venezuelan demokratiaa puolustavalle siviilien ja sotilaiden muodostamalle koalitiolle, koska se haluaisi palauttaa maahan heti demokratian. Kaikki demokratiaa puolustavat elementit yhteiskunnassa, käsittäen aidosti demokraattiset poliittiset puolueet, ammattiliitot, liikemiesjärjestöt ja uskonnolliset instituutiot ovat liittoutuneet aktiiviupseeriryhmän kanssa vaatimaan presidentti Chávezia eroamaan ja järjestämään maahan uudet, vapaat ja avoimet vaalit.

Brasilian ongelma

Da Silvan hallitukselta voi odottaa samaa. Hyde väittää, että useat hänen kollegansa kongressissa kirjoittivat Bushille kirjeen, jossa he painottivat, että Mr. Lula on harjoittanut 10 vuotta yhteistyötä latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Lähi-idän terroristijärjestöjen kanssa foorumilla, jota hän on organisoinut hiljaisessa yhteistyössä Castron kanssa. Lula olisi heidän mukaansa myös kiinnostunut elvyttämään Brasilian ydinaseohjelman, johon tuhlattiin v. 1965-1994 valtavasti voimavaroja.

Hyden mukaan Castro, Chávez ja Lula Da Silva voivat muodostaa Amerikan “pahan akselin”, jolla saataisi olla pian käytössään ydinaseita ja mannertenvälisiä ohjuksia.

Kuuban ongelma

Hyde keuhkoaa, että on tullut aika tukea demokratian puolustavaa liittoutumaa Venezuelassa ja auttaa ihmisiä Brasiliassa käsittämään totuus Chávezista, jotta he eivät tekisi samanlaista virhettä ja valitsisi toista castrolaista radikaalia, joka ei auta köyhiä eikä heidän talouttaan – eikä elä rauhassa demokraattisten naapuriensa kanssa.

Lähde: Insight-magazine 29.10.2002, J. Michael Waller

Matti Laitinen

Bacardi-tietoutta v. 2002

Bacardí-imperiumin sota Kuubaa vastaan

Lepakkorommia

Alkuperäinen Bacardín rommitislaamo Ron Bacardí S.A. toimi Santigo de Cubassa v. 1862–1959. Tislaamon perusti katalonialainen viinikauppias Don Facundo Bacardí y Maso. Rommin tavaramerkiksi otettiin onnentuottajaksi mielletty lepakko, jonka lukutaidotonkin kuubalainen tunnisti. Vuonna 1960 Fidel Castron vallankumoushallitus kansallisti Bacardín omistamat rommitislaamot, olutpanimot ja sokeriviljelykset. Bacardín omistajasuku siirsi viinatehtailunsa Bahamasaarille v. 1960

Nykyisin rommiyhtiö Bacardí – lepakkologoineen - on yksi maailman menestyksekkäimmistä ja tunnetuimmista tavaramerkeistä. Maailman suurimpana rommintuottaja se pullottaa vuosittain yli 240 miljoonaa pottua rommia, joita myydään 170 eri maassa. Bacardí-imperiumilla on kansallisia pääkonttoreita Kanadassa, USA:ssa, Meksikossa, Bahamalla, Panamassa ja Puerto Ricossa sekä useassa Euroopan maassa. Sen omistuksessa on 47 tehdasta, joista 24 on viinatislaamoita. Yhtiön palveluksessa on n. 6 000 työntekijää. Vuonna 1993 Bacardí osti Martini-Rossin ja rekisteröityi Bacardí-Martini –holdingyhtiönä verovapaalle Bermudalle. Firma tuotti v. 1999 voittoa 2,5 miljardia dollaria. Se kuluttaa vuosittain miljoonia markkinoidessaan itseään nuoruuden ja elinvoiman henkenä. Pirskeliemi –mielikuvan takana on kuitenkin hyvin toisenlainen todellisuus.

Rommirahoitteinen vastavallankumous

Bacardí-imperiumilla on ollut viimeisen 40 vuoden aikana merkittävä poliittinen ja taloudellinen rooli USA:n ja Kuuban välisessä vastakkainasettelussa. Viinasuvun perheyhtiö on kaivanut parhaansa mukaan maata Fidel Castron hallituksen jalkojen alta.

Monikansallinen Bacardí-imperiumi organisoi ja rahoittaa edelleen Kuubaan kohdistuvaa vastavallankumouksellista toimintaa. Ilman Bacardín imperiumia ei olisi olemassa myöskään äärioikeistolaista Amerikan kuubalaista kansallissäätiötä (CANF) ja Miamin kuubalaisia mafiosoja. CANF perustettiin v. 1981 presidentti Reaganin ja CIA:n toimesta. Bacardílla on merkittävä edustus säätiön johdossa. Rommisuku harjoittaa monipuolista yhteistoimintaa CIA:n kanssa. Sillä on ollut lisäksi vuosikymmeniä valtava poliittinen vaikutus Valkoiseen taloon. Sen suurimpia poliittisia voittoja ovat olleet Kuuban vastaiset, kauppasaartoa entisestään kiristäneet Torricelli-Graham- ja Helms-Burton –lait.

Raatorommin verinen historia

Bacardí-imperiumi on sponsoroinut Kuuban vastaista terroritoimintaa v. 1961 alkaen, jolloin yksi sen johtajista nimeltään Jose Pepin Bosch osallistui aktiivisesti Sikojenlahden maihinnousun valmisteluihin. Hän oli ideoimassa v. 1964 Miamiin kuubalaista pakolaisjärjestöä CRE:ta (Kuuban maanpakolaisten edustajat). Seuraavana vuonna Bacardí siirsi USA:n päämajansa New Yorkista Miamiin. CIA rahoitti CRE:n toimintaa ja sen päämäärinä olivat Castron veljesten ja Che Guevaran salamurhat. CRE tuki avoimesti vastavallankumouksellista toimintaa latinalaisessa Amerikassa. Se esitti ”Vapauden mitalin” myöntämistä kenraali Pinochetille v. 1973. Vuonna 1975 julkaistut CIA:n dokumentit paljastivat, että Bacardí oli silloinkin vahvasti mukana kuvassa. Tuohon aikaan Bacardí solmi myös vahvat siteet äärioikeistolaiseen republikaanisenaattori Jesse Helmsiin.

CANF ja Bacardí

USA:n kansallinen turvallisuusneuvosto (NSC) auttoi v. 1981 Bacardí-imperiumia perustamaan CANF:in. Yksi Bacardín omistajista Clara Maria de Valle valittiin järjestön varapuheenjohtajaksi. Hänen läheisenä työkumppaninaan toimi v. 1974 vakoilusta Kuubassa pidätetty Luis Zuniga. Vuonna 1997 sama de Valle tuki julkisessa kirjeessä Kuubaan suuntautunutta pommikampanjaa. Bacardín vanhempi juristi ja CANF-pomo Ignacio Sánchez oli luotsaamassa v. 1996 Helms-Burton –lakien läpimenoa USA:n kongressissa. Järjestön yhteistyökumppaneina olivat aikoinaan CIA:ssa William Casey sekä NCS:ssa Richard Allen ja Robert McFarlane. Useat CANF:n johtajat kuten edesmennyt Jorge Mas Canosa ovat olleet entisiä CIA:n virkailijoita. CANF:n ja Bacardín johtoelimiin on valittu ristiin useita samoja henkilöitä. Järjestön muita toimintalohkoja ovat olleet mm. El Salvador sekä Nicaraguan contrien ja Angolassa riehuneen UNITA-sissijärjestön tukeminen.

Bacardí-CANF –akselin eliitti on katsonut koko olemassa olonsa ajan pyhäksi kutsumuksekseen astua keinoa kaihtamatta Kuuban valtiolliseen johtoon niin pian kuin se on suinkin mahdollista.

Rommisota

Cubaexport rekisteröi Havana Club –romminsa v. 1974. Oikeudet tavaramerkkiin myytiin v. 1994 ranskalaiselle Pernod-Ricard’lle, joka perusti Kuubaan samana vuonna yhteisyrityksen Havana Club –holdingin. Havana Club International S.A. toimii Cuba Ron Corporationin ja Pernod-Ricardin yhdessä omistamana markkinointiyhtiönä. Fuusion seurauksena Bacardín voitoista lohkesi pois 5 %. Tämän vuoksi Bacardí alkoi markkinoida v. 1996 laittomasti omaa kotikutoista ”Havana Clubiaan”. Asia vietiin oikeuteen. USA:n kongressissa 21.10.1998 Bacardín juristien nokkelan lobbailun ansiosta säädetyn asetuksen numero 211 ansiosta Bacardí voitti jutun. Asetuksen mukaan, mitkään Kuuban vallankumouksen jälkeisten hallitusten hakemat tavaramerkit eivät ole voimassa USA:ssa.

Entä nyt?

Avainhenkilönä Bacardí-CANF-CIA –verkostossa on toiminut vuosikausia Bacardín lobbarina mainetta niittänyt Otto Reich. Hänet on nimitetty poika-Bushin hallituksen Latinalaisen Amerikan asioista vastaavaksi apulaisulkoministeriksi.
Elokuussa 2002 julkaistun ”Bacardí - The Hidden War” –kirjan laatinut kolumbialais-belgialainen tutkiva journalisti Hernando Calvo Ospina selvitti jo heinäkuussa 2001 Lontoossa antamassaan haastattelussa käsityksiään Otto Reichistä seuraavasti: ”Reich on Jebin (poika-Bushin veljen) henkilökohtainen ystävä ja hän on ollut myös CANF:n rahastonhoitaja. Hänen nimittämisensä on palkinto äärioikeistolaiselle amerikkalais-kuubalaiselle mafialle. Reich ei ole vaarallinen ainoastaan Kuuballe vaan myös Kolumbian, Venezuelan ja Ecuadorin kansoille.”

Älä juo Bacardía, sillä jokainen huikka Bacardía tukee vastavallankumousta Kuubassa!

Matti Laitinen

Che 2002

CHE GUEVARAN KUOLEMASTA 35-VUOTTA


Hesarin sunnuntai-sivuilla irvailtiin 6.10.2002 John Lagerbohmin ja Vesa Häkkisen sepustuksen voimalla Che Guevaran muistolle ja Kuuban vallankumoukselle.

”Tappaja-Che” –artikkelin laatijat väittivät Che Guevaran olleen vain ”ammattivallankumouksellinen ja häikäilemätön tappaja”. He pitivät Chetä aatelisperheen vesana, jolla oli mahdollisuudet ylittää valtakuntien rajoja ja valita matkustusvälineensä. Heidän arvionsa mukaan Guevaran Kuubaa rakennettiin totalitaristisin neuvostoperiaattein.

Tietämättömyyttä. Heillä oli oma pelkistetty tulkintansa jopa Chen ”uudesta ihmistyypistä”. He spekuloivat Fidel Castron olevan Stalinin kaltainen olento ja hyödyntävän Che-myyttiä omissa valtapyyteissään. Tohkeissaan Lagerbohm ja Häkkinen kysyivät tyhmyyttään, miksei ulkomaailma saisi jo nyt vaatia Kuuban poliittisten vankien vapauttamista, maahan sananvapautta ja muita demokraattisia uudistuksia? Sehän on tehnyt niin jo vuosikymmeniä! Kirjoittavat ihmettelivät, kuinka nykynuoriso tuntee vain Chen naaman, mutta ei hänen historiaansa. Samoin näyttää olevan Lagerbohmin ja Häkkisen asiantuntemuksen laita.

Tappaja-logiikkaa

Artikkelissaan John Lagerbohm ja Vesa Häkkinen tekevät yksisilmäisesti Chestä häikäilemättömän tappajan. Chen suhdetta sotaan kuvaa oikeutetummin hänen pohdiskelunsa sissitoiminnasta itse kirjoittamassaan kirjassa ”La guerra de gueril­las”. Tätä periaatetta noudatettiin menestyksellisesti Kuuban vallankumouksessa.

"Vastapuolella meillä on ryhmä sortajia ja heidän asiamiehiään, hyvin koulutettu ja aseistettu palkka-armeija. He saavat monissa tapauksissa tukea pieniltä ryhmiltä,­ osalta vir­kamiehiä, riis­täjien palkollisilta. Toisella puolella on kansan tai alueen väestön valtaosa. On tärkeää korostaa, että sissisota on kansan­joukkojen sotaa, joka perus­tuu kansan tukeen. Sissit ovat aseis­tettuna ytimenä, kansan taistelevana etujoukkona ja heidän voi­mansa juuret ovat kan­sanjoukoissa...
Sissi on yhteiskunnallinen uudista­ja, joka toimii aseistautuneena vastatakseen ihmisten vaati­muksiin vi­haisena protestina kansan riistäjiä ja sortajia vastaan ja joka taistelee muuttaakseen yhteiskunnallisen järjestelmän, joka jär­jestelmä pitää hänen aseistamattomat toverinsa häpeällisessä köyhyydessä. Hän nousee hallitsevan systeemin rakenteita ja nii­den luomia olo-suhteita vastaan ja omistautuu kaikella tarmollaan, mitä olosuhteet sallivat asial­leen, voidakseen murtaa näiden instituu­tioiden kahleet.”

"Aatelinen" prätkäpummi

Yhteiskunnalliselta taustaltaan Chen perhe kuului lähinnä keskiluokkaan ei aatelistoon. Hänen nuoruutensa ei kulunut kuitenkaan tunnetusti missään taloudellisen vakavaraisuuden ilmapiirissä. Prätkäreissun aikana hän tuli tietoiseksi Amerikassa vallitsevan epäoikeudenmukaisuuden todellisista kasvoista. Kuuban vallankumoussodassa Che toimi muiden tehtäviensä ohessa lääkärinä. Samoin hän menetteli myös Kongossa ja Boliviassa.

Kolmas maailmansota

Kolmannen maailman sodan sytyttämisen tulkitseminen Chen lopulliseksi päämääräksi on tulkintana kerrassaan mieletön. Toki kuuluisa 60-luvun tunnari "Luokaa yksi, kaksi, kolme ja useita Vietnameja" oli enemmän kuin pelkkä iskulause. Toisaalta se oli tietoisuuksien sytytinpanos ja toisaalta Chelle itselleen sitoumus, jota hän sovelsi Boliviassa käy­täntöön, ratkaisevana johtopäätöksenä kohtalokkain seurauksin.

Prikaatinkenraali Harry Villegas, joka tunnettiin Bolivian sis­sisodassa Pombona, ja joka oli Chen taistelutoveri Sierra Maest­ralla ja Kongossa, kirjoitti omien muistelmiensa esipuheessa, että Chen perimmäisenä ideana oli "luoda laajalle leviävä vallankumoukselli­nen liike, jota kuka tahansa kunniallinen henkilö, joka olisi val­mis taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ihan­teen puo­lesta, voisi ravita - ei ainoastaan Boliviassa vaan myös koko mantereen tasolla.”

Fidel Castron mukaan "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Ame­rikan valtioiden tais­telijat osallistuisivat sissijoukko-osas­toina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taiste­llen.”

Bolivialaiset lehtimiehet Luis J. González ja Gustavo A. Sánchez Salazar vahvistavat tätä käsitystä kirjassaan ”Che Guevara ja Bolivian sissit. Heidän mukaansa Peruun ja Argentiinaan suunniteltiin Bolivian lisäksi focojen eli sissien operaatioalueiden keskuksien perustamista. Asiaa valmisteltiin Bolivian kommunistisen puolueen (PCB) tunnettujen johtajien avustuksella. ”Guevara ei aikonut koskaan johtaa Boliviassa sosiaalista vallankumousta, vaan ainoastaan luoda sissikeskuksen ja vahvistaa sitä, kunnes se tulisi toimeen omin voimin bolivialaisten johtajien alaisena” (mt. s. 62).

Sosialismin ongelmia

Kun NL:ssa 1960-luvulla päähuomio kiinnitettiin sosialismin aineellisen perustan kehittämiseen, suunnitelmatalouteen ja tuotantoon, Kuuban vallankumouksen johtajat ottivat lähtökohdakseen ihmisen kehittämisen. He jopa arvostelivat Neuvostoliittoa siitä, että jos kiinnitetään liikaa huomiota talouteen ja käytetään samoja taloudellisia käsitteitä kuin kapitalistisissa maissa, se vie yhteiskuntaa poispäin marxismi-leninismin keskiöstä. He jopa väittivät, ettei poliittinen taloustiede Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan maissa ollut täysin käsittänyt eikä kehittänyt sitä, mikä oli uutta sosialistisessa ja kommunistisessa järjestelmässä.
Che Guevara kirjoitti v. -64 sosialismin rakentamisen ongelmista hyvin kauaskatseisesti. Häntä askarrutti, kuinka luoda tehokas talouden johto ja hallintojärjestelmä sekä samalla kuinka luoda uudet itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä vapaat inhimilliset arvot.

”Kuubalaisessa budjetti-rahoitusjärjestelmässä tulee huomioida ihminen kaiken kehityksen keskipisteenä. Ihmisen tulee olla päähenkilö ja yhtäaikaa pääkohde kaikenlaisissa kehityspyrkimyksissä. Yhteiskunnan kehityksellä on merkitystä vain silloin, kun se palvelee ihmisen kehittämistä, vapauttaa heidän luovuutensa ja vierottaa heidät itsekeskeisyydestä. Me emme voi edetä kommunismiin, jos elämä sosialismissa on organisoitu kuin susien välinen kilpailu, kuten oli laita kapitalistisessa yhteiskunnassa.” (Chen taloudellisen ajattelun luovuus, Carlos Tablada, Pathfinder 1995, suom. Reijo Katajaranta)

Chen mukaan vapaaehtoistyö toimi hyvänä ihmisten yhdistäjänä. ”Vapaaehtoistyö tulee näin ollen muodostumaan keinoksi yhdistää ja luoda ymmärtämystä hallinnon alojen työntekijöiden ja ruumiillista työtä tekevien välillä. Se tulee viemään meidät lopulta uuteen yhteiskuntaan, jossa ei ole enää eroa käsityöläisen ja intellektuellin välillä eikä työläisen ja talonpojan välillä”. (Vapaaehtoinen työ on kommunistisen tietoisuuden koulu Che Guevara 15.8.1964 El Mundo, suom. Reijo Katajaranta)

Edellisestä voi havaita, että Chen pohdinnot sosialistisen yhteiskunnan kehittämisestä ja toteuttamisesta eivät edustaneet kovinkaan paljon sen aikuisia vastaavia neuvostoliittolaisia näkemyksiä.

Sankarisubjekti

Oliko Che Guevara sankarisubjekti? Myytti sankarisubjektista, joka vapauttaa kärsivän kansan omaakaan henkeään säästämättä, on elänyt ihmiskunnan kaikissa kulttuureissa koko sen historiallisen kauden ajan. Se oli yhä elossa viime vuosituhannen lopussa. Chestä kehkeytyi omalla vuosisadallaan 3. maailman vapautuksen symboli, joka elää edelleen ympäri maailmaa lauluissa, kuvissa ja kirjoituksissa – sekä myös kelloina ja kaljoina. Hänet koettiin latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtajaksi, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa.

Chen ma­al­liset pyhäinjään­nök­set siir­ret­tiin Kuu­ban maaperälle hei­nä­kuussa 1997 Havannan nuoriso- ja opiske­lija­fes­tivaalien aika­na. Hänen muistokseen, ja jotta myytti pysyisi elossa ja kantaisi mukanaan hänen ajatuksiaan ja pyyteettömyyttään vallankumoukselle, Santa Claraan rakennettiin hänelle v. 1997 mausoleumi.

Uudella vuosituhannella yksilökeskeisyyden syrjäytettyä yhteisöllisyyden sankaruus on suunnattu yhteiskunnalliseen harmittomuuteen. Ansioihinsa nähden ammatillista yliarvostusta nauttivat huippu-urheilijat on nostettu yhä entistä enemmän kansallissankareiksi. Nykyajan sankarisubjekti - formulakuski - vapauttaa koslastaan pakokaasuja ilmaan omaakaan henkeään säästämättä.

Fidel ja Kuuba

Hesarin Kuuba-spesialistit pitävät Fidel Castron johtamaa Kuubaa diktatuurina, joka rikkoo ihmisoikeuksia. Amnesty Internationalin vuosiraportin mukaan Kuubassa on tällä hetkellä yhteensä kuusi mielipidevankia. Suomessa saman järjestön mukaan on 11 mielipidevankia. Kuuban maaperällä on toki useita satoja poliittisia vankeja, mutta he kärsivät rangaistuksiaan ilman oikeudenkäyntiä USA:n laivastotukikohdassa Guantanamossa.

Amnestyn v. 1999 raportin mukaan Kuuban ihmisoikeustilanne ei ole huonompi tai parempi kuin lukuisissa Väli- ja Etelä-Amerikan maissa. Kuuban presidentti Fidel Castro purki tuntojaan Holguinissa 1.6.2002 pitämässään puheessa mm. seuraavasti:

”Jokaisella lapsella on Kuubassa - huolimatta vanhempiensa tuloista ja ihon väristä - käytössään korkealaatuinen terveydenhuolto aina syntymästä kuolemaan asti. Sama pätee koulutuksen suhteen, opetus on maksutonta lastentarhasta vaikkapa filosofian tohtorin tutkintoon asti. Ainoakaan muu maa latinalaisessa Amerikassa ei pääse lähellekään näissä saavutuksissa. Kuubassa lapset eivät kerjää kaduilla tai he eivät työskentele perheensä elättämiseksi kouluikäisinä lapsityövoimana. Meillä huumausaineet eivät myrkytä ja tuhoa teini-ikäisiä nuoriamme.

Tämä ei ole tyranniaa kuten Mr. W. (Bush) väittää. Tämä on oikeudenmukaisuutta, ihmisten keskistä todellista tasa-arvoa. Tämä on oikeutta koulunkäyntiin ja kulttuuriin, jota ilman ei voi puhua todellisesta itsenäisyydestä, vapaudesta ja demokratiasta missään kolkassa maailmassa.”

Ulkomaailma ja Kuuba

Yhdysvallat on vaatinut ulkomaailman edustajana Kuubalta kaikkea mahdollista ja mahdotontakin viimeisen 43 vuoden aikana. Tämä ulkomaailman tahto on ilmennyt jo mm. yli 40 vuotta kestäneenä Kuubaan kohdistuneena kauppasaartona ja julistamattomana sotana. Myöskään EU ei ole toiminut Kuuban suhteen tasavertaisuuden periaatteella.

Presidentti Reagan perusti v. 1981 yhdessä CIA:n kanssa äärioikeistolaisen Amerikankuubalaisen kansallissäätiön (CANF) toteuttamaan USA:n Kuuban vastaista politiikkaa. Järjestön johdossa Bacardin imperiumilla on vahva edustus. CANF on kunnostautunut Kuuban taloussaartoa kiristävien lakien (Torricelli- v.-92 ja Helms-Burton –lait v.-96) läpiviemisessä USA:n kongressissa. Lisäksi järjestö on koordinoinut Bacardin ja USA:n hallituksen rahoittamia Kuubaan kohdistuneita terrori- ja sabotaasitekoja.

Kuuba ilmaisi 12.7.2002 EU:lle Belgiassa kantansa siitä, ettei ”EU:n julkituoma yleisasenne Kuuban siirtymisestä ns. rauhanomaisesti monipuoluedemokratiaan ole hyväksyttävissä. Se on sekaantumista maan sisäisiin asioihin ja ehtojen sanelua”.

Che elää!

Matti Laitinen

Che 2003

Che ja sosialismi

Che Guevara Kuuban vallankumouksen teoreetikkona

Alustus: Reijo Katajaranta
Lähde: Carlos Tablada: Che:n taloudellisen ajattelun luovuus


Che Guevara Kuuban vallankumouksen teoreetikkona

Nyt, kun eurooppalainen reaalisosialismi on romahtanut - kun koko Neuvostoliitto itsessään on lakannut olemasta, on asetettava kysymys: oliko sosialismin tavoite vain tilapäinen harharetki? Onko kapitalismi nyt saanut lopullisen voiton, onko maailma nyt valmis? - vai, tuleeko kehitys jatkumaan taantumakauden jälkeen myös yhteiskunnallisessa mielessä? Säilyykö vielä olemassaoleva sosialismi ja syntyykö uusia yrityksiä rakentaa sosialistisia yhteiskuntia, jotka onnistuvat tehtävässään aikaisempia paremmin? Vai, voiko syntyä vielä jotain uutta ja ennen näkemätöntä, sellaista mikä ei sovi yhteen nykyisen kapitalismin tai sosialismin kanssa.

Tässä mielessä on syytä tutustua Kuuban kokemukseen sosialismista ja sen merkittävimmän teoreetikon, Che Guevaran ajatuksiin.

Kuuba on joutunut kohtaamaan kehityksessään kaksoisongelman, jonka jokainen sosialistinen maa joutuu välttämättömyyden pakosta kohtaamaan; kuinka luoda tehokas talouden hallinto- ja ohjausjärjestelmä ja samanaikaisesti luoda uudet inhimilliset arvot ilman yksilökeskeisyyttä ja itsekkyyttä. Che Guevara tutki erityisesti tätä ongelmaa.

Onko oikein antaa Che Guevarasta kuva pelkästään vallankumousromantikkona?

Che Guevara tunnetaan yleisesti vallankumousromanttisena hahmona, Kuuban vallankumouksen sankarina. Vain harvat edes tietävät, että hän oli myös Kuuban vallankumouksen pääteoreetikko, Fidel Castron ohella, jolla oli kokonaisvaltainen ja luova ote marxismiin. Chen tätä puolta ei tunneta ehkä siksi, etteivät hänen käsityksensä tuolloin 60-luvulla vastanneet neuvostoliittolaista tapaa rakentaa sosialismia.

Che leimattiin äärivasemmistolaiseksi vallankumousromantikoksi ennemmin kuin oltaisiin oltu vakavasti kiinnostuneita hänen ajatuksistaan. Che Guevara oli lukenut vuosia marxismin klassikoita ja tunsi erinomaisesti Marxin, Engelsin ja Leninin kaikki tärkeimmät teokset. Kun Kuuban vallankumous vuodenvaihteessa -58 - 59 voitti, Fidel Castron ja Chen pääongelmaksi tuli, kuinka soveltaa marxilaisuutta ja rakentaa sosialismia Kuuban erityisissä oloissa; Kuuba oli vuosikymmenet ollut USA:n rikkaiden huvittelupaikka, sen väestö oli pääosin lukutaidotonta. Sosialismin tulevaa rakennustyötä ei auttanut yhtään se, että kansan työmoraalista ei ollut tietoakaan.

Ihminen kehityksen lähtökohtana

Kun Neuvostoliitossa tuolloin 60-luvulla päähuomio kiinnitettiin sosialismin aineellisen perustan kehittämiseen, suunnitelmatalouteen ja tuotantoon, Kuuban vallankumouksen johtajat ottivat lähtökohdakseen ihmisen kehittämisen. He jopa arvostelivat Neuvostoliittoa siitä, että jos kiinnitetään liikaa huomiota talouteen ja käytetään samoja taloudellisia käsitteitä kuin kapitalistisissa maissa, se vie yhteiskuntaa poispäin marxismi-leninismin keskiöstä. He jopa väittivät, ettei poliittinen taloustiede Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan maissa ollut täysin käsittänyt eikä kehittänyt sitä, mikä oli uutta sosialistisessa ja kommunistisessa järjestelmässä.

Neuvostoliitossa käytettyä talouden suunnittelun ja hallinnon tapaa, jossa kiinnitetään päähuomio tuotettuihin määriin, Che kutsui taloudellis-kirjanpidolliseksi järjestelmäksi (economic accounting system). Omaa kuubalaista systeemiään hän kutsui budjetti-rahoitusjärjestelmäksi (budgetary finance system).

Kuubalaisessa budjetti-rahoitusjärjestelmässä tulee huomioida ihminen kaiken kehityksen keskipisteenä. Ihmisen tulee olla päähenkilö ja yhtäaikaa pääkohde kaikenlaisissa kehityspyrkimyksissä. Yhteiskunnan kehityksellä on merkitystä vain silloin, kun se palvelee ihmisen kehittämistä, vapauttaa heidän luovuutensa ja vierottaa heidät itsekeskeisyydestä. "Me emme voi edetä kommunismiin, jos elämä sosialismissa on organisoitu kuin susien välinen kilpailu, kuten oli laita kapitalistisessa yhteiskunnassa".

Chelle sosialismi ja kommunismi oli yhtä aikaa tuotannon, organisaation ja tietoisuuden ilmiö, ei ainoastaan hallinnollinen, tekninen tai taloudellinen tehtävä. Mitään näistä puolista ei tule nostaa toisten edelle vaan tehtävänä on kaikkien näiden puolien yhteenliittäminen. Che väitti, että tuotannon tekniset menettelytavat voidaan ottaa sieltä, missä ne ovat kehittyneimmät. Uusi yhteiskunta voi ottaa ne hallintaansa ilman pelkoa porvarillisuuden tartunnasta. Ideologiselta kannalta sensijaan Che sanoi, ettei sosialistista yhteiskuntaa voida kehittää luottaen kapitalistisen talouden johtamisen malleihin, käsitteisiin ja kriteereihin. Jos käsitteitä kuin hyödyke, tavara, kannattavuus, tuottavuus, henkilökohtaiset taloudelliset intressit käytetään uutta yhteiskuntaa luotaessa, ne alkavat pian elää omaa elämäänsä ja vievät sen ihmisten välisiin suhteisiin.

Suunnitelma on enemmän kuin vain talouden suunnittelua

Keskeinen asema Che Guevaran teorioissa on suunnitelmalla. Che katsoi, että suunnitelma on ihmisen ensimmäinen mahdollisuus valjastaa talouden lait, mm. Marxin löytämän työn arvolain vaikutus ihmisen käyttöön. Talouden suunnittelu on AINOA keino, joka tekee mahdolliseksi kehittää yhtäaikaa tuotantoa, luoda uudenlaiset ihmisten väliset suhteet, luoda uusi ihminen. Suunnitelma ei ole mikään maaginen taikasauva, eikä fetissi tai pakkopaita. Sekin on ihmisten laatima. Siinä voi olla puutteita, mutta ne ovat aina oiottavissa. Suunnitelman etu on, että se - toisin kuin kapitalismissa, ei ole sidottu tietyn yksittäisen alan tuottavuuteen vaan ainoastaan koko yhteiskunnan kokonaistuotantoon.

Lyhyesti Marxin arvolaista

Marxilainen arvolaki selvittää sen, että jokaisen tuotetun tavaran hinnan perustana on siihen tuotantovaiheessa siirtyneen ihmistyön määrä eli arvo. Arvon ilmenemismuoto markkinoilla on tavaran hinta, joka voi poiketa tavaran arvosta ylös tai alas kysynnän ja tarjonnan perusteella. Kun käytettävän ihmistyövoiman määrää tuotannossa pystytään koneiden ym. järjestelyiden avulla vähentämään, tämä tuottavuuden nousu merkitsee kilpailuetua tuottajalleen. Nostamalla tuottavuutta tavaran valmistaja pystyy saamaan kilpailijoihinsa nähden suuremmat voitot ja syrjäyttämään hintakilpailussa kilpailijansa markkinoilta.
Koneetkin on tehty ihmistyön avulla ja niidenkin tuottamissa tuotteissa ihmistyötä siirtyy tuotteisiin, mutta mitä nopeammin ja mitä kauemmin koneet tavaroita tekevät, sitä vähemmän kuhunkin yksittäiseen tuotettuun tavaraan siirtyy ihmistyötä koneen kautta. Koneet vähentävät siinä määrin tavaroihin siirtyvän ihmistyön määrää, että ne syrjäyttävät ihmistyötä sellaisissa työvaiheissa, joissa koneita voidaan käyttää. Mitä enemmän kapitalistinen tuottaja pystyy nostamaan työn tuottavuutta, sitä paremmat edellytykset hänellä on pärjätä kapitalistien välisessä kilpailussa. Näin arvolaki toimii kapitalistisilla markkinoilla kapitalistien välisen kilpailun "tuomarina".

Suunnitelma arvolain tasapainon saavuttamisen instrumentti

Takaisin Che Guevaraan. Kun kapitalismissa arvolaki on se tapa, jolla talous saavuttaa erilaisten hintaheilahteluiden jälkeen tasapainon niin sosialismissa suunnitelma on se tapa, jolla talouden ja hintojen tasapaino saavutetaan - tavoitteena sosialistisen ja kommunistisen yhteiskunnan ja ihmisen kehitys.
Che korosti, että kyse on loppujen lopuksi ihmisten konkreettisista tarpeista, marxilaisittain käyttöarvoista. Myös kapitalistinen tuotanto on sidoksissa käyttöarvoihin - kapitalismissakaan tavara, jolla ei ole käyttöarvoa ei voi päästä markkinoille - mutta kapitalismissa työn arvolaki toteutuu välillisesti tavaroiden hintaheilahtelujen avulla.

Sosialismissa käyttöarvot tulevat ensisijaisiksi - ihmisten tarpeiden tyydyttäminen ja niiden hinnoittelun tasapaino suhteessa arvolakiin saavutetaan suunnitelman avulla.

Suunnitelman tehokkuuden mittari on poliittinen

Suunnitelma on ENEMMÄN kuin pelkkää talouden ja tuotannon suunnittelua. Sen tehtävänä on luoda talouden kehittämisen perusta, säännöt ja kontrolli, mutta samalla sen tehtävänä on uudentyyppisten ihmisten välisten suhteiden luominen, uuden ihmisen luominen. Siksi suunnitelman tehokkuutta ei voida mitata yksinkertaisella tavaratuotannon mittarilla, onko se taloudellisesti tehokas tai kuinka paljon tavaroita ja hyödykkeitä saadaan tuotettua. Suunnitelman tehokkuuden mittarina on se, mikä poliittinen merkitys sillä on ja kuinka paljon se kehittää ihmisten tietoisuutta.

Raul Castro ilmaisi asian näin: "Kun ihmiset tulevat tietoisiksi, mihin he kykenevät, se näkyy tarttuvana vallankumouksellisena innostuksena. Työn henki luo työn henkeä, tietoisuus luo tietoisuutta, rohkeus ja taistelutahto luo rohkeutta ja taistelutahtoa, rehellisyys ja kunniallisuus luo enemmän
rehellisyyttä ja kunniallisuutta, rakkaus ja solidaarisuus luo enemmän rakkautta ja solidaarisuutta. Mutta jos me opetamme ihmisille itsekkyyttä ja rahansaalistusta se luo enemmän itsekkyyttä. Henkilökohtainen pyrkyryys luo enemmän pyrkyryyttä. Korruptio voimistaa korruptiota. Julma itsekeskeisyys lisää julmaa itsekeskeisyyttä. Tämän vuoksi me Kuubassa kieltäydymme pystyttämästä rahalle alttaria emmekä uhraa ihmisten tietoisuutta sen juurella".

Che kritisoi voimakkaasti Neuvostoliiton tapaa rakentaa sosialismia

Che Guevara kritisoi Neuvostoliittolaista tapaa rakentaa sosialismia siitä, että se oli erottamattomasti sidoksissa kapitalismilta perittyihin talouden johtamiskeinoihin eikä se voinut toimia ilman kapitalismilta perittyä talouden käsitteistöä kuten tuottavuus, voitto jne. Hän huomasi, että käytännöllisesti katsoen koko poliittiselta kirjallisuudelta, joka käsitteli kapitalismista sosialismiin siirtymisen vaihetta, puuttui käsitteistö ja ideologiset työkalut, jotka olisivat tutkineet asiaa sosialismin omasta näkökulmasta käsin. Eivät edes Marxin Pääomassa kehittelemät käsitteet siihen soveltuneet, koska Marx kritisoi teoksessaan ainoastaan kapitalismia.

Sosialismissa työn arvolaki alistetaan suunnitelmalle

Che painotti sitä, ettei arvolakia, joka Marxin teoriassa kuvaa pääoman liikettä kapitalismissa, voi soveltaa samalla tavoin sosialistisessa yhteiskunnassa. Hän kielsi, että arvolaki olisi talouden suunnittelun ohjaava periaate sosialismin rakentamisen kaudella. Che teki seuraavan eron; on yksi asia myöntää, että sosialismissa on kapitalismin jäänteitä kuten arvolaki. On kokonaan toinen asia, että yhteiskuntaa voidaan siitä huolimatta kehittää tietoisesti ja suunnitelmallisesti.

Sosialismia rakentavassa maassa arvolaki vaikuttaa kuitenkin vielä määrätyssä laajuudessa mutta sen vaikutus pienenee sitä mukaa kuin uuden järjestelmän piirteet tulevat esiin. Sosialistisessa yhteiskunnassa arvolaki ei enää määrää, missä suhteessa tavaroita ja hyödykkeitä tuotetaan tai vaihdetaan, miten työvoima sijoittuu tuotannossa tai mihin taloudelliset resurssit suunnataan. Kun arvolakia ei tarvitse ottaa huomioon jokaisella tuotannon sektorilla erikseen vaan lähtökohdaksi otetaan koko yhteiskunnallinen työprosessi, se ilmenee mm. asuntojen vuokrien alenemisena, terveys- ja sosiaalipalveluiden paranemisena, täystyöllisyyden tavoitteena, hintasääntelynä, taisteluna vastavallankumouksellista keinottelua vastaan, uusien väestökerrosten mukaan ottamisena työ- ja yhteiskunnalliseen elämään.

Onko sosialismi mahdollinen

Voidaanko suunnitelma sitten luoda ja toteuttaa, onko sosialismi mahdollinen. Che Guevara uskoi suunnitelmatalouteen em. budjetti-rahoitusjärjestelmän puitteissa. Hänen teorioidensa mukaan kaikki yhteiskunnan voimavarat - huomioiden koko yhteiskunnan etu ja ihmisen kehitys - budjetoidaan suunnitelman mukaisella tavalla. Sen rinnalla seuraa tarkka talouden kontrolli ja tuotannon valvontajärjestelmä, jossa esim. käytetään kaikkein uusinta tietotekniikkaa ja matemaattisia malleja. Erityisesti kiinnitetään huomiota kustannuksiin, jolloin tuotanto saadaan tehokkaaksi, voidaan karsia epäolennaisia kustannuksia ja siten huomata ajoissa virheet taloudenpidossa.

Sosialismi oppii kokemuksestaan

Kuuba kehitti alkuvuosinaan talouttaan Che Guevaran teorioiden mukaisesti. 70-luvun alkupuolella se Neuvostoliiton toivomuksesta alkoi kehittää sosialismiaan neuvostoliittolaisen mallin mukaisesti. 80- luvun alkupuolella Kuuba jälleen otti käyttöön Che Guevaran ajatukset ja otti välimatkaa neuvostoliittolaisiin oppeihin. Tätä vaihetta kuubalaiset kutsuvat ns. oikaisuprosessiksi. Oikaisuprosessin lähtökohtana oli se huomio, että puoluekoneisto ei saanut laajeta liikaa eikä siitä saanut muodostua tarkoitusta sinänsä. Kommunistinen puoluekoneisto tuli pitää suhteellisen pienenä. Liian laaja ja byrokratisoitunut puoluekoneisto muodostuu itsetarkoitukseksi. Se passivoi ihmisten aktiivisuutta ja vaikuttaa siten kielteisesti heidän sosialistisen tietoisuutensa kehitykseen.

Sosialismi romahti Neuvostoliitossa, miten käy Kuubassa

Nyt viime vuosikymmenen vaihteen jälkeen analyysit sosialismin romahtamisen syistä ovat oleellisesti tarkentuneet. Syyt sosialismin romahtamiseen mm. Neuvostoliitossa olivat ulkoisia ja sisäsyntyisiä. Neuvostoliitto joutui ankaran taloussaarron ja sotilaallisen uhan kohteeksi. Taloussaarron ja kylmän sodan Neuvostoliitto kesti, mutta ei kestänyt sisältäpäin tullutta uhkaa. Kun Neuvostoliitossa 1960-luvulta lähtien alettiin kiinnittää huomiota voimakkaasti taloudelliseen kilpailuun USA:n kanssa samalla unohdettiin sosialismin alkuperäinen tavoite, joka oli Che Guevaran ajattelun keskiössä. Talous on tärkeää mutta tärkeämpää sosialismissa on uudenlaisen ihmisen ja uudenlaisten ihmisten välisten suhteiden syntyminen.

Kun talouden ylikorostaminen yhdistyi Neuvostoliitossa yhä paisuvaan puoluekoneistoon - puoluekoneisto oli käytännössä ainoa tapa nousta yhteiskunnallisessa hierarkiassa, tämä johti sosialistisen yhteiskunnan alkuperäisen tavoitteen hämärtymiseen. Nomenklatuura, uusi herra-luokka, uudet kapitalistit syntyivät entisen NKP:n pohjalta ja he eivät enää olleet kiinnostuneita sosialistisen yhteiskunnan rakentamisesta vaan halusivat henkilökohtaista mammonaa, halusivat pelata omaan pussiin. Vanhat nomenklatuuraan kuuluneet teollisuusjohtajat ottivat aikaisemmin sosialistiseen yhteisomistukseen kuuluneet laitokset ja raaka-aineet yksityiseen omistukseensa ja rupesivat ketterästi kapitalisteiksi.

Myös Kuuba on jo yli 30 vuoden ajan joutunut ankaran taloussaarron ja sotilaallisen painostuksen kohteeksi. Myös Kuuba on kestänyt ulkoisen painostuksen. Nyt kysymys kuuluu, kestääkö se yli sisäisen hajoamisen uhan. Voiko siellä tapahtua samanlainen taantumisprosessi kuin entisessä
Neuvostoliitossa.

Kuuballa on kaksi etua puolellaan: ensiksikin etuna on, että nyt Kuuba ja kuubalaiset käytännössä näkevät, mitä tapahtuu, kun markkinavoimat päästetään vapaasti myllertämään entisen Neuvostoliiton on malliin. Tuloksena on yhteiskunnallinen katastrofi, yhteiskunnan kantavien perusrakenteiden mm.sosiaaliturvan, eläkkeiden ja työttömyysturvan murtuminen, joka seurauksiltaan vetää vertoja suurehkolle sodalle.

Toinen etu Kuuballa on Che Guevaran ajatukset. Kuuba muistaa, että Che Guevaran mukaan talouden parantaminen ei ole ainoa ja hallitseva päämäärä. Tärkeintä on tavoite ihmisen aineellisen ja henkisen kehityksen huolehtimiseen. Se, että ihminen tuntee kuuluvansa yhteiskuntaan ilman, että hänen täytyy jatkuvasti pelätä syrjäytetyksi tulemista, että kaikille ihmisille pyritään luomaan
aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin ja kehityksen edellytykset, että yhteiskunnassa vallitsee yhteenkuuluvaisuuden ja solidaarisuuden tunne, että toteutuu Marxin ennakoiman sosialistisen yhteiskunnan peruslähtökohta, jossa jokaisen yksilön hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikkien yhteinen etu, jonka lähtökohtana on jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.
Ja, että yhteiskunnassa ymmärretään, että kaikkien hyvinvointi riippuu kaikkien työpanoksesta, yhteiskunnallisesta työprosessista kokonaisuudessaan. Kun tähän luotetaan ja ponnistellaan yhteisesti asetettujen tavoitteiden eteen paranee myös aineellinen hyvinvointi tasaisesti mutta varmasti.

Che Guevaran ajatukset on luotu 50- ja 60-luvuilla. Siksi ne eivät enää kaikilta osin vastaa nykytilannetta. Esim. ympäristökysymyksiä Che Guevara ei ole ottanut huomioon siinä mittakaavassa kuin nykyisen käsityksen mukaan tulisi. Silti Chen ajatuksilla on erittäin merkittävää painoarvoa edelleenkin.

Che v. 1997

CHE JA SISSISOTA


Internationalismi avaimena Chen sissiarmeijaan

Kuuluisa 60-luvun tunnari "Luokaa yksi, kaksi, kolme ja useita Vietnameja" oli jotain enemmän kuin pelkkä iskulause. Toisaalta se oli tietoisuuksien sytytinpanos ja toisaalta Chelle itselleen sitoumus, jota hän sovelsi Boliviassa käy­täntöön, ratkaisevana johtopäätöksenä kohtalokkain seurauksin.

Prikaatinkenraali Harry Villegas, joka tunnettiin Bolivian sis­sisodassa Pombona, ja joka oli Chen taistelutoveri Sierra Maest­ralla ja Kongossa, kirjoitti omien muistelmiensa esipuheessa, että Chen ideana oli "luoda laajalle leviävä vallankumoukselli­nen liike, jota kuka tahansa kunniallinen henkilö, joka olisi val­mis taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ihan­teen puo­lesta, voisi ravita - ei ainoastaan Boliviassa vaan myös koko mantereen tasolla.”

Fidel Castron mukaan "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Ame­rikan valtioiden tais­telijat osallistuisivat sissijoukko-osas­toina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taiste­llen.”

Bolivialaiset lehtimiehet Luis J. González ja Gustavo A. Sánchez Salazar vahvistavat tätä käsitystä kirjassaan ”Che Guevara ja Bolivian sissit. Heidän mukaansa Peruun ja Argentiinaan suunniteltiin Bolivian lisäksi focojen eli sissien operaatioalueiden keskuksien perustamista. Asiaa valmisteltiin Bolivian kommunistisen puolueen (PCB) tunnettujen johtajien avustuksella. ”Guevara ei aikonut koskaan johtaa Boliviassa sosiaalista vallankumousta, vaan ainoastaan luoda sissikeskuksen ja vahvistaa sitä, kunnes se tulisi toimeen omin voimin bolivialaisten johtajien alaisena” (mt. s. 62).

60-luvulla Latinalaisen Amerikan kommunistiset puolueet jakaantuivat kahtia Neuvostoliiton ja Kiinan välisten ideologisten ristiriitojen ja valtataistelun vuoksi.
Tohtori Ricardo Rojo kuvaa Bolivian tilannetta osuvasti: ”Bolivian kommunistisella puolueella oli edessään vaikea valinta. Se ei voinut ilman muuta jättää vaille huomiota tilanteesta tilanteesta laatimaansa analyysiä, jossa ensimmäisellä sijalla oli aseellisen taistelun tarve. Mutta jos se olisi valinnut tämän tien, se olisi toiminut vastoin NL:n strategiaa, ja jos se taas ei olisi valinnut sitä, Guevara olisi turvautunut yksinomaan vihattuihin kiinalaismielisiin ja ryhdittömiin trotskilaisiin. Keskuskomitea epäröi tietämättä, mitä tehdä. Monet oikeaoppiset kommunistit pelkäsivät, että sellaisessa vanhojen ristiriitojen aiheuttamassa eri näkökantojen sekaannuksessa puolue päätyisi toimimaan Moskovan ohjeiden vastaisesti ja menettämään lisäksi myös sissiliikkeen.” (mt. s.57).

Reuterin haastattelu kertoi Chestä

"Legendaarinen sissitaistelija Ernesto 'Che' Guevara tahtoi aina muuttaa pois Kuubasta johtaakseen taisteluita muissa maissa, kertoi kuubalainen vakoilupomo Manuel Pineiro 31.7. 1997 antamassaan haastattelussa Havannassa.

Pineiro lempinimeltään "Punaparta" toimi aikaisemmin salaisissa operaatioissa eri armei­jojen vasemmistoryhmien tukemana Latinalaisessa Amerikassa ja 60-luvulla Kuuban tiedustelupalvelun johdossa e­distämässä vallankumouksellisia pyrkimyksiä Latinalaisessa Ame­rikassa.

Hän sa­noi, että Guevara jätti Kuuban lapsenomaisen innos­tuksen val­las­sa jatkaakseen muualla elämän työkseen katsomaansa vallan­kumouk­selli­s­uut­ta. Pineiron mukaan Guevara olisi ilmoittanut Castrolle jo v. 1956, että niin nopeasti kuin Fidel kykenee va­pauttamaan hänet vas­tui­staan Kuuban vallankumoukselle - ajan ollessa siihen kypsä - hän haluai­si vapau­den liittyäkseen vallankumoustaiste­luun jos­sain toi­sessa Latinalaisen Amerikan maassa, mieluimmin Argen­tii­nassa.

Che oli hanakka poistumaan Kuubasta. Castro tuki häntä siinä, mutta oli samalla halukas pitämään hänet poissa vaaroista. Gue­varan alkaessa suunnitella Bolivian taistoa Castro yritti top­puutella hän­tä, jottei tämä lähtisi, ennenkuin taistelu olisi menestyk­sek­käästi käynnissä. Che oli itse kärkäs aloittamaan sodankäyn­nin. Pineiron mukaan Bolivian keikassa ei ollut kyse mistään Castron ja Chen välisestä erimielisyydestä.

Sankarisubjekti

Oliko Che Guevara sankarisubjekti? Myytti sankarisubjektista, joka vapauttaa kärsivän kansan omaakaan henkeään säästämättä, on elänyt ihmiskunnan kaikissa kulttuureissa koko sen historiallisen kauden ajan. Se on yhäkin elossa. Chestä on kehkeytynyt 3. maailman vapautuksen symboli, joka elää edelleen ympäri maailmaa lauluissa, kuvissa ja kirjoituksissa - nykyään myös kelloina ja kaljoina.

Hän on Latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtaja, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Hänen kanonisoimisekseen ja jotta myytti pysyisi elossa ja kantaisi mukanaan hänen ajatuksiaan ja pyyteettömyyttään vallankumoukselle, Santa Claraan kaupunkiin Kuubassa rakennetaan hänen maallisille jäännöksilleen mausoleumia.

Mitä sota on?

1800-luvulla eläneen, Napoleonin sotiin erikoistuneen sotate­oreetikon Karl Von Clausewitzin kuuluisan lauseen mukaan: "So­ta on politiikan jatkamista muilla keinoin.”

"Ihmisten välisen ta­is­telun muodostaa kaksi eri ainesta: vihan tunne ja vihamieli­nen aikomus... Keinona on väkivalta, fyysinen väkivalta; tavoit­teena taas on pakottaa vihollinen alistumaan tahtoomme. Saavut­taaksem­me varmasti tämän tavoitteen meidän on tehtävä vihollinen tais­telukyvyttömäksi. Tämä on sotilaallisen toiminnan varsinai­nen käsitteenmukainen päämäärä.” (KvC, s.8-9)
Hänen mukaansa sodassa "taktiikka on oppi sotavoimien käytöstä taistelussa ja strategia on oppi taistelujen käytöstä sodan tar­koituksen hyväksi.”

”Sotataito varsinaisessa merkityksessään on taitoa käyttää taistelussa hyväkseen käsillä olevia välineitä ja keinoja. Mutta sotataito laajemmassa merkityksessä käsittää myös kaikki toimenpiteet, jotka sotaa varten ovat tarpeen, eli siis koko sotavoimien luomisen, so. liikekannallepanon, aseistamisen, varustamisen ja harjoittamisen.” (s. 18)

Suuret sotapäälliköt

Clausewitsin mielestä "suurille sotapäälliköille on erityisesti luonteenomaista se, etteivät he onnettomuudessa ja ahdingossa­kaan menetä luottamustaan itseensä ja onneensa eivätkä lakkaa odottamasta parempien aikojen koittamista ja tappioiden vä­henemistä. Ja kun näin todella tapahtuu, ollaan yleensä aina taipu­vaisia pitämään varmana laskelmana ja selvänä tietoisuutena sel­laista, mikä oli pelkkää uskallusta tuntemattoman varassa.”

Oliko Che Guevara "suuri sotapäällikkö"?

Olennainen sissisodankäynnissä

(Otteita ensimmäisestä luvusta Che Guevaran kirjasta La guerra de gueril­las, suomennos Reijo Katajaranta)

"Me olemme sitä mieltä, että Kuuban vallankumous teki kolme pe­rustavanlaatuista lisäystä käsityksiin vallankumouksellisen lii­kkeen johtamisesta Latinalaisessa Amerikassa. Ne ovat:

1. Kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vas­taan.

2. Aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet val­lan­ku­moukselle ovat olemassa, kapinalliset voivat luoda täl­laiset olosuhteet.

3. Kehitysmaissa kuten Latinalaisessa Amerikassa sotilaallis­ten taistelujen painopiste on maaseudulla.

Näistä kolmesta lisäyksestä kaksi ensimmäistä käsittelee vallan­kumouksellisten tai näennäisvallankumouksellisten pas­sii­vista asennetta, jolla he suojelevat itseään ja toimetto­muuttaan käyt­täen keppihevosena sitä luuloa, että mitään ei voida tehdä am­mattiarmeijaa vastaan. Toiset taas istuvat ja odottele­vat, että jollakin mekanistisella tavalla kaikki tarpeelliset objektiivi­set ja subjektiiviset edellytykset ilmaantuvat ilman että itse tarvitsisi tehdä mitään niiden ilmaantumisen nopeuttamiseksi.”

Che viittaa tässä Leninin vallankumousteorian periaatteisiin, jossa yhteiskunnalliselta vallankumoukselta edellytetään ehdot­tomasti objek­tiivisten ja subjektiivisten ehtojen yhtenäisyyttä sekä kritisoi Moskovan "rauhanomaisen rinnakkainelon"-linjaa ja eurooppalais­ten kommunististen puolueiden kannattamaa "rau­hanomaista tietä sosialismiin"-konseptiota. Marxin kuuluisaa Feuer­bach 11. -teesiä mukaillen Che Guevaran sanoma voitaisiin tii­vis­tää näin: Nykyisin marxilaiset vain selittävät maailmaa, vai­kka tehtävä on sen vallankumouksellinen muuttaminen.

Marxilais-leniniläisen teorian mukaiset vallankumouksen ehdot

Objektiiviset ehdot vallankumoukselle (Lenin):

- aikansa eläneen järjestelmän kriisi ja sen kaikkien ristirii­to­jen kärjistyminen (yhteiskunnalliset, taloudelliset ja poliit­tiset). Tärkeimpiä eturistiriitoja ovat luokkaristiriitojen kär­jis­tyminen ja tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien välisen ris­tiriidan kär­jistymi­nen.

Subjektiiviset tekijät vallankumoukselle (Lenin):

1) kansanjoukkojen vallankumouksellinen tietoisuus, niiden val­mius ja päättäväisyys viedä taistelu päätökseen

2) kansanjoukkojen ja niiden etujoukon (teollisuus proletariaattia edustavan komm. puolueen) järjes­tyneisyys, joka tekee mahdolliseksi keskittää kaikki vallanku­mouksen voiton puolesta taisteluun pystyvät voimat toimia soli­daarisesti eikä hajanaisesti

3) kansanjoukkojen johdossa on riittävän kokenut ja taisteluissa karaistunut puolue, joka kykenee kehittämään oikean taistelu­strategian ja -taktiikan ja toteuttamaan sen käytännössä.

Tämän lisäksi tarvitaan vielä vallankumouksellinen tilanne, joka käsittää vallankumoukselle välttämättömien yhteiskuntapo­liittis­ten ehtojen kokonaisuuden. Tällaisia tilanteita ovat esim. taloudelliset järkytykset, hallitusten poliittisen uskottavuuden romahdukset, kansalliset tai rodulliset ristiriidat ja sotien jälkitilat. Mikseipä nykyisin ympäristökatastrofitkin? Kaikille näille tilanteille on ominaista se, että ne johtavat yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymiseen.

Che vallankumouksen ehdoista

"Luonnollisesti, kun puhutaan vallankumouksen ehdoista, ei pidä ajatella, että ne luodaan sissiliikkeen johdon antamasta merkis­tä. On aina pidettävä mielessä, että ensin on oltava tietyt vähimmäisehdot, jotka tekevät mahdolliseksi sissiliik­keen ensim­mäisen keskuksen perustamisen. Se merkitsee, että kansalle tulee selvästi osoittaa, että taistelua sosiaalisista uudistuk­sista ei voida enää jatkaa yhteiskunnallisen, parla­mentaarisen väittelyn keinoin. Rauha rikkoutuu täsmälleen niiden voimien toimesta, jotka pitävät yllä valtaansa lakeja rikkomalla.”

Chen käsityksen mukaan sissiliike toimii kansan taistelevana etujoukkona – ei puolue. Sissiliikkeessä voi olla edustajia eri ajatussuunnista ja maailmankatsomuksista. Puolue syntyy myöhemmin sissiliikkeestä - yleensä jostain kansallisesta vapautusrintamasta. Näinhän on käynyt mm. Kuubassa, Algeriassa, Angolassa, Mosambikissa, Namibiassa, Nicaraguassa, Salvadorissa, Pohjois-Irlannissa, Baskimaassa jne...

”Näissä olosuhteissa yhteiskunnallinen tyytymättömyys saa aktii­visempia muotoja ja ulottuvuuksia ja tietyllä hetkellä vastusta­misen asenne kristallisoituu taistelun alkamisena aiheutuen a­lunperin valtaapitävien asenteista.

Siellä missä hallitus on tullut valtaan jonkinlaisen kansanää­nes­tyksen turvin, olivat äänet sitten väärennettyjä tai eivät, ja hallituk­sella on ainakin jonkinlainen perustuslain suoma lai­llisuus, on mahdotonta saada aikaan sissiliikkeen nousua, koska yhteiskunnal­lisen kamppailun mahdollisuuksia ei vielä ole käytetty loppuun.

Kolmannella lisäyksellä - taistelujen painopisteestä maaseu­dulla – on perustavanlaatuinen strateginen luonne ja se on muistutus niille, jotka dogmaattisesti väittävät, että kansan­joukkojen taistelun tulee keskittyä kaupunkeihin. He jättävät kokonaan sivuun suunnattomat maaseudun kansanjoukot, jotka elävät Latinalaisen Amerikan alikehittyneissä maissa. Kysymys ei ole jär­jestäytyneen työväenliikkeen taistelun halveksimi­sesta. Kysymys on yksinkertaisesti mahdolli­suuksien realisti­sesta arvioimisesta aseellisen taistelun vaikeissa oloissa, kun ne yhteiskunnalliset takuut, jotka ovat yleensä perustus­lain koristeena, on joko o­tettu pois tai kokonaan kielletty. Näissä oloissa työväenliik­keen on mentävä maan alle ilman aseita, laittomaksi julistettuna ja joutuen kohtaamaan suuria vaaroja. Tilanne ei ole yhtä vaikea laajalla maaseudulla, jossa asukkaat voivat saada apua sissi­joukoilta siellä, missä sortavat joukot eivät ole välittömästi läsnä.”

Sissisodasta

"Sissisodankäynnillä, kun sen perustana on kansan taistelu it­sen­sä vapauttami­seksi, on monia erilaisia piirteitä ja puolia, vai­kka olennainen tahto vapautumiseen pysyykin samana. On il­meistä - ja aiheesta kirjoittaneet ovat sanoneet saman asian, että sodankäyn­nissä on omat tieteellisesti perustelta­vissa ole­vat lakinsa ja se, joka niitä rikkoo, tulee hä­viämään. Sis­sisotaa, sodan eräänä vaiheena, tulee johtaa näiden lakien mu­kaan. Koska sillä on oma erityisluonteensa, sillä on myös omat erityislakinsa, joita on noudatettava asioiden eteenpäinviemi­sek­si. Luonnollisesti maantieteelliset ja yhteiskunnalliset olo­suhteet eri maissa määräävät sen tavan ja luonteen, millä sis­sisotaa tulee käydä, mutta keskeiset lainalaisuudet pitävät pai­kkansa kaikissa tämäntyyppisissä sodissa.

Meidän tehtävänämme tällä hetkellä on löytää tämänkaltaisen tai­stelun perusteet; säännöt, joita voidaan seurata kun ihmi­set pyrkivät vapauttamaan itsensä; teoria, joka perustuu tosiasioil­le, yleistyksenä ja yhteenvetona niistä, jotta niistä olisi apua muille.”

Sissitoiminnan perustana on kansan tuki

"Vastapuolella meillä on ryhmä sortajia ja heidän asiamiehiään, hyvin koulutettu ja aseistettu palkka-armeija. He saavat monissa tapauksissa tukea pieniltä ryhmiltä,­ osalta vir­kamiehiä, riis­täjien palkollisilta. Toisella puolella on kansan tai alueen väestön valtaosa. On tärkeää korostaa, että sissisota on kansan­joukkojen sotaa, joka perus­tuu kansan tukeen. Sissit ovat aseis­tettuna ytimenä, kansan taistelevana etujoukkona ja heidän voi­mansa juuret ovat kan­sanjoukoissa. Sissejä ei voida pitää huo­mattavasti heikompana lukumääräisesti verrattuna armei­jaan, jota vastaan se taiste­lee vaikka sen aseistuksen voima olisikin hei­kompi. Tämä on tarkasti ottaen se syy, miksi sis­sisodan on kehi­tyttävä eteen­päin tilanteessa, jossa sillä on olemassa kansan valtaenemmis­tön tuki mutta ei aseita, joilla voisi puolustautua sortajia vastaan.

Siksi sissitaistelijan tulee voida luottaa alueella olevien ih­misten täydelliseen tukeen. Tämä on ehdottoman välttämätön­tä. Ja tämä tulee selvästi esiin, jos esimerkiksi tehdään vertailu alu­eella toimiviin rosvoryhmiin. Niillä on myös kaikki sissiryh­män piirteet; yhtenäisyys, johtajan kunnioitus, rohkeus, alueen tun­temus, ja usein täydellinen yksimielisyys käytettävästä taktii­kasta. Ainoa asia, joka niiltä puuttuu, on kansan tuki ja tästä syystä ne väistämättä joutuvat hallituk­sen joukkojen sieppaamik­si tai tuhoamiksi.”

Mitä käsite ‘sissi’ tarkoittaa?

"Kun analysoidaan sissioperaatioiden muotoja, niiden taistelu­ta­po­ja sitä lähtökohtaa, että ne perustuvat kansan tukeen, jää jäljelle kysymys: Mitä sissisodankäynti on? Me tulemme ilmei­seen johtopäätökseen, että sissi on yhteiskunnallinen uudista­ja, joka toimii aseistautuneena vastatakseen ihmisten vaati­muksiin vi­haisena protestina kansan riistäjiä ja sortajia vastaan ja joka taistelee muuttaakseen yhteiskunnallisen järjestelmän, joka jär­jestelmä pitää hänen aseistamattomat toverinsa häpeällisessä köyhyydessä. Hän nousee hallitsevan systeemin rakenteita ja nii­den luomia olosuhteita vastaan ja omistautuu kaikella tarmollaan mitä olosuhteet sallivat asial­leen, voidakseen murtaa näiden instituu­tioiden kahleet.”

Bolivian Kansallisen Vapautusarmeijan (BKVA) kaikki noin 70 sissiä eivät ikävä kyllä täyttäneet edellä mainittuja sissille asetettuja ominaisuuksia. Sissien värväyksestä huolehtineen bolivialaisen entisen kaivosten ammattiyhdistysten johtajan Moisés Guevara epäonnistuttua saada Bolivian kommunistisen puolueen pekingiläissiiven tukea hankinnoilleen hän pestasi riveihin työttömiä kaivosmiehiä ja henkilökohtaisia ystäviään. Hän ei perehtynyt uusien sissien taustoihin eikä myöskään heidän vakaumuksensa syvyyteen. Tämän arvellaan selittävän sen, miksi BKVA:n sissien keskuudessa oli niin paljon kavaltajia ja karkureita. Arviolta 20 miestä katosi äkkiseltään ”emäsolusta.”

Agraarivallankumouksellinen sissi

"Kun me analysoimme syvemmin sissisodankäynnin taktiikkaa, me nä­emme, että sissitaistelijalla on oltava perinpohjainen tuntemus siitä alueesta, jolla hän toimii, hyökkäys- ja pako­reiteis­tä, mahdollisuuksista nopeisiin operaatioihin, kansan tuen suuruu­des­ta ja mielialoista, ja luonnollisestikin piilo­paikoista.
Kai­kesta tästä johtuu, että sissisotilas voi toimia ainoastaan kallioisilla, vaikeasti lähestyttävillä ja harvaan asutuilla alueilla. Tällaisilla alueilla kansan vaati­mukset ja taistelu kohdistuvat ensisijassa maan omistussuhtei­den muuttamiseen; toi­sin sanoen sissitaistelija on ennen kaikkea agraarivallanku­mouk­selli­nen. Hän tulkitsee suurten talonpoikaisjoukkojen haluja saada maata, päästä kiinni maan omistukseen tuotantovälineenä, karjan omistukseen, kaikkeen siihen mistä he ovat vuosia haa­veilleet, josta heidän elämänsä riippuu ja josta myös tulee hei­dän hautansa.”

Kartoittaakseen toiminta-alueensa olosuhteita ja siellä asuvan väestön mielipiteitä Chen sissiarmeija suoritti 31.1.1967 alkaen 50 päivän kestoisen marssin tukikohdastaan Valle Grandeen. ”Ankara marssi karussa maastossa ja flegmaattisten ihmisten parissa oli katkera kokemus. Useimmat talonpojat osoittivat varsin vähäistä halua yhteistoimintaan. Jos he joissakin tapauksissa tekivät toisin, se johtui pelosta tai niistä runsaista rahasummista, joita sisseillä oli tapana maksaa muonavaroista ja palveluksista. Jotkut talonpojat ottivat heidät vastaan kylmän kohteliaasti, osoittivat heille vieraanvaraisuutta taloissaan ja myivät heille hedelmiä niukasta sadostaan; toiset toimivat satunnaisesti heidän oppainaan ja eräät antoivat sisseille tietoja samoin ehdoin kuin he antoivat niitä armeijallekin... Maastokaan ei täyttänyt sissien toiveita. Tällä alueella ei ole mainittavan arvoisia maatiloja, karjatiloja tai rancheja. Ihmisiä on vähän ja harvassa. Pikkukylät ovat kymmenien kilometrien päässä toisistaan. Tuotanto on alkeellisella tasolla, ja se riittää tuskin elämän ylläpitämiseen. ... Metsästys oli tällä alueella hyvin vaikeaa. Rio Granden ja Ñancahuazun länsipuolella vuorenhuipuilta virtaavista joista puuttuu maan muiden seutujen monipuolinen kalakanta. Ahnaat hyönteiset ovat aina valmiina hyökkäämään ihmisten kimppuun” (Bolivian sissit s.82-83).

Sissisodan lajityypit

Che erittelee sissisotien lajityyppejä: ”Tässä yhteydessä tulee todeta, että nykytulkintojen mukaan on olemassa kahdenlaista sissisotaa, toinen - jossa sissisota tukee suurten vakinaisten armeijoiden sodankäyntiä, kuten ukrainalai­set sissit tekivät Neuvostoliitossa toisessa maail­mansodassa - tämä ei ole mielenkiintomme kohteena. Me olemme kiinnostuneita sellaisesta tapauksesta, jossa aseistettu ryhmä kehittyy taiste­lussa olemassa olevaa valtaa vastaan, oli se sitten siirtomaa­valta tai ei. Ja tämän taistelun olennaisena perustana on, että sen tukialueet ovat maaseudulla. Kaikissa tällaisis­sa tapauk­sis­sa, mitkä niiden ideologiset tavoitteet sitten ovatkaan, tai­stelun taloudellisena perustana on kysymys maan omistuksesta.”

Esimerkkitapauksina Che mainitsee Kiinan, Vietnamin, Algerian ja Kuuban vapaussodan v. 1868–98. Kaikissa näissä sodissa taistelujen taloudellinen perusta oli maanomistuksessa ja talonpoikien sorretussa asemassa sekä siirtomaaherruudesta. Perussa nykyään edelleenkin operoivilla, maolaissävytteisillä senderistoilla on samansuuntaisia näkemyksiä.

Sissisodankäynnin perusperiaate

”Huolimatta sissisodankäynnin piirteistä, jotka tekevät siitä aivan erikoisen tyyppistä sotaa, ja ottaen huomioon sen kehit­ty­misen mahdollisuudet (suhteessa joukkojen mahdollisuuksiin) tai­steltaessa asemista, meidän tulee nähdä tämän tyyppinen sota armeijaksi muodostuvan sodan alkumuotona, sen suunnitel­mana. Mahdollisuudet sissiryhmien kasvattamiseen sotaa käyväk­si armei­jak­si ovat yhtä suuret kuin mahdollisuudet vihollisen lyömiseen jokaisessa yksittäisessä taistelussa, yhteenotossa tai kahakassa joita tapahtuu. Sen tähden perusperiaatteena on, ettei mitään taistelua, yhteenottoa tai kahakkaa pidä käydä, jos sitä ei voi­da voittaa. On olemassa häijy määritelmä, jonka mukaan "sissi on sodankäynnin jesuiitta.” Tällä tarkoitetaan sissien ominaisuutta aikeidensa salailuun, salakavaluuteen ja yllätyksel­lisyyteen, joka on oleellinen elementti sissisodan­käynnissä. Se on aivan erityinen jesuiittamaisuuden muoto, jota kiirehtivät erityiset olosuhteet pakottaen toimimaan juuri tietyillä hetkillä ja ta­valla, joka eroaa sissiromantii­kasta tai "urheilullisesta" mie­likuvasta, jonkalaiseksi me sissisodan usein kuvittelemme.”

Sissisodan strategia ja taktiikka

”Sota on aina taistelua, jossa molemmat kilpailijat pyrkivät tu­hoamaan toisensa tavalla tai toisella. Voimankäytön lisäksi hei­llä on käytössään kaikki mahdolliset temput, trikit ja stra­tegiat tämän päämääränsä saavuttamiseksi. Sotilaallinen strate­gia ja taktiikka ilmaisevat sissiryhmän pyrkimyksiä tämän ta­voitteen saavuttamiseksi ja niiden tavoitteena on pyrkiä etsi­mään vihollisen heikkoja kohtia.

Kun asiaa tutki­taan tarkemmin, niin huomataan, että jokaisen jou­kkueen tai ryhmän taktiikka suuressa armeijassa sotatilan­teessa ja yksit­täisen taistelijan kannalta pitää sisällään samat eri­tyis­piir­teet. Ne myös käyttä­vät salailua, salakavaluutta ja yl­lätystä ja jos näihin ei pääs­tä, se on seurausta vihollisen valp­paudesta, joka tekee yllätyk­sen mahdottomaksi. Mutta koska sissiosasto on joukko-osasto it­sessään ja koska sillä on mahdol­lisuus käyttää laajoja maa-alu­eita, joita vihollinen ei valvo, sissiosastolla on aina mahdol­lisuus suorittaa tehtävän­sä siten, että yllätys varmiste­taan; ja tämä on sissitaisteli­jan velvolli­suus.

Jotkut kutsuvat tätä taktiikkaa ivallisesti "iske ja juokse-tak­tiikaksi", mutta se ei ole tarkka määrittely. Iske ja juokse, makaa väijyksissä, iske ja juokse uudestaan ja tee niin toistu­vasti antamatta viholliselle levon mahdollisuutta. Tässä kaikes­sa on mukana negatiivinen piirre, vetäytyminen ja avoimen tais­telun karttaminen. Se kuuluu johdonmukaisena sissisodankäynnin päästrategiaan, joka kuitenkin on sama kuin jokaisen sodankäyn­nin päätavoite, vihollisen tuhoaminen.”
Che oli lukenut Clausewitzinsa!

Sissiarmeijasta vakituiseksi armeijaksi

”Täten on selvää, että sissisodankäynti voi olla vain vaihe so­dassa, jonka tavoitteena on täydellisen voiton saavuttami­nen. Se on eräs keskeisistä sodan vaiheista ja se tulee kehit­tymään ja työntymään enemmän esiin sitä mukaa kuin se saa vah­vistuksia, kun­nes sissiarmeija jatkuvan kasvunsa myötä saa todellisen armeijan piirteet. Sillä hetkellä se on valmis antamaan viholliselle lopullisen iskun ja voittamaan so-dan. Voitto on aina vakituisen armeijan tuote, vaikka sen lähtökoh­dat ovatkin olleet sissiar­meijassa.”

Miksi sissit taistelevat?

”Tällöin, aivan kuin divisioonan kenraalin ei tarvitse nykyai­kai­sessa sodassa kuolla sotilaidensa kärjessä, sissitaisteli­jan, joka on oma kenraalinsa, ei tarvitse kuolla jokaisessa taiste­lus­sa. Hän on valmis antamaan elämänsä, mutta sissisodan posi­tiivi­nen puoli on, että sissi on valmis kuolemaan - ei puolus­taakseen aatteitaan vaan tehdäkseen ne todellisiksi. Tämä on sissitaiste­lun olemus ja perusta, ihme, jossa pieni joukko mie­hiä - suuren demokraattisia uudistuksia vaativan ja heitä tuke­van kansan­liikkeen aseistau­tunut etujoukko - kyke­nee näkemään pidemmälle kuin välittömästi edessä olevan takti­sen tehtävän ja asettamaan määrätietoisesti päämääräkseen tavoitteensa saavutta­misen, uuden yhteiskunnan luomisen, vanhan yhteiskunnan kahlei­den katkaisemisen ja yhteiskunnalli­sen oikeudenmukaisuuden saa­vutta­misen kaikille. Sitä varten he taistelevat.”

Johtopäätöksiä

Che Guevara on leimattu eri tahoilla milloin vallankumousromantikoksi, trotskilaiseksi. maolaiseksi tai erään ”vasemmistolaisen” katsomuksen kannattajaksi.

Bolivian retki meni suomeksi sanottuna kuitenkin aivan perseelleen. Sissisodan guevaralaiset prinsiipit eivät ottaneet tulta ja kansan tuki jäi saamatta.

González ja Salazar arvioivat ”Bolivian sisseissään” sitä, miksi kansan tukea ei herunut seuraavasti: ”Ulkonaisesti yleinen suhtautuminen (sisseihin) oli välinpitämätön, sillä ihmiset eivät voineet käsittää, kuinka kourallinen miehiä saattoi järkyttää kansakunnan turvallisuutta ja sen historian jatkuvuutta. On mahdollista, että tällainen asenne johtui siitä tosiasiasta, että voimakkaimmat hallitusta vastustavat solut olivat kaivoskeskuksissa ja kaupungeissa, älymystöpiireissä, työläisten ja keskiluokan keskuudessa, ja näillä on ratkaiseva vaikutus yleisen mielipiteen syntymiseen. On myös mahdollista, että tämä puolueettomuus, jonka johdosta sissit saivat vain rajoitetusti tukea, johtui pikemmiten vallassa olevaan hallitukseen kohdistuvasta vastenmielisyydestä eikä niinkään aidosta myötätunnosta kapinallisia kohtaan. Todellisuudessa yleinen mielipide oli suurimmalta osalta vakuuttunut siitä, että hallituksen suhtautuminen sissikysymykseen oli väärä, kun hallitus rajoittui vain likvidoimaan heidät asevoimin ryhtymättä korjaamaan kapinan todellista syytä, yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta” (mt. s. 252–253).

Toisin sanoen Che Guevara yliarvioi talonpoikien merkityksen Bolivian vallankumousprosessin siittämisessä. Loppujen lopuksi koko uuden Vietnamin sytytysyritys tyrehtyi itsemurhaiskuksi, joka muuntui marttyyrikuolemaksi. Che oli valmis kuolemaan tehdäkseen aatteensa todelliseksi. Oliko se sittenkin voitto hänelle ja hänen aatteilleen? Kuubalaiset internationalistit ovat sittemmin operoineet Chen ajatusten innoittamina sotilaallisesti mm. Angolassa ja Namibiassa. Peitellympää asiantuntija-apua he ovat antaneet useammassa Latinalaisen Amerikan maassa.

Che ja Trotski

Lev Trotski omaa sukuaan Bronstein oli aikoinaan myös merkittävä sotateoreetikko ja sotilas. Hän suoritti merkittävän työn Puna-armeijan rakentajana ja organisoijana. Hän oli vastuussa Lokakuun vallankumouksen sotilaallisesta puolesta ja osaltaan myös sen strategiasta. Hänet karkotettiin Stalinin toimesta Neuvostoliitosta v. 1929 ja murhautettiin samasta toimeksiannosta v. -40 Mexicossa.

Chellä ja Trotskilla oli ajatusrakennelmissaan sekä erottavia tekijöitä että myös samankaltaisuuksia. Heidän suurin eronsa oli suhtautumisessa talonpoikaiston vallankumouksellisuuteen. Trotski kirjoitti v. 1929 julkaistussa teoksessaan ”Jatkuva vallankumous” mm., että ”porvarillisessa kehityksessään jälkeen jääneiden maiden ja erityisesti siirtomaiden sekä puolisiirtomaiden kohdalla jatkuvan vallankumouksen teoria merkitsee, että niiden demokraattisten tehtävien sekä kansalliseen vapautumiseen liittyvien tehtävien täydellinen ja todellinen ratkaisu on ajateltavissa ainoastaan proletariaatin diktatuurin avulla, jolloin proletariaatti esiintyy sorretun kansakunnan ja ennen muuta sen talonpoikaisjoukkojen johtajana... olipa talonpoikaiston vallankumouksellinen merkitys kuinka suuri tahansa, talonpoikaisto ei pysty toimimaan itsenäisesti saati johtavana tekijänä. Talonpoika seuraa joko työläistä tai porvaristoa. Tämä merkitsee että ‘proletariaatin ja talonpoikaiston demokraattinen diktatuuri’ on ajateltavissa ainoastaan talonpoikaisjoukkoja johtavan proletariaatin diktatuurina.” (s.132–33)

Trotskin mukaan: ”Sosialistisen vallankumouksen päätökseen saattaminen kansallisissa puitteissa on mahdotonta. Yksi porvarillisen yhteiskunnan kriisin perussyistä on siinä, että sen luomat tuotantovoimat eivät enää tyydy kansallisvaltion puitteisiin. Tästä johtuvat toisaalta imperialistiset sodat ja toisaalta utopistinen ajatus Euroopan Yhdysvalloista. Sosialistinen vallankumous alkaa kansallisella areenalla, laajenee kansainväliselle ja toteutuu yleismaailmallisella areenalla. Näin ollen sosialistisesta vallankumouksesta tulee jatkuva sanan uudessa, laajemmassa merkityksessä: se päättyy vasta uuden yhteiskunnan lopullisesti saavutettua voiton koko meidän planeetallamme.”

Käsitykseni mukaan sekä Trotski ja Che uskoivat maailmanvallankumoukseen ja he kummatkin pitivät vallankumousta vientitavaraa.

Moskovan arvio Chestä

Neuvostoliitossa v. 1971 julkaistussa ”Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet”-nimisessä korkeakouluille tarkoitetussa oppikirjassa sanottiin seuraavaa:
”Eräät ‘vasemmistolaisten’ katsomusten kannattajat olettavat, että vallankumouksellisen tilanteen voivat luoda vaikkapa pientenkin vallankumouksellisten ryhmien päättävät toimenpiteet, esimerkiksi sissisodan julistaminen taantumuksellista valtakomentoa vastaan. Mutta olivatpa sissijoukot miten rohkeita ja itseuhrautuvia tahansa, niiden kohtalo riippuu siitä, saavatko ne laajojen kansanjoukkojen kannatuksen. Vallankumousmiesten päättävät toimenpiteet voivat olla sysäyksenä, joka jouduttaa vallankumouksellisen tilanteen kypsymistä, vain siinä tapauksessa, kun maassa on karttunut tarpeeksi tulenarkaa ainesta, kun ovat vastaavat objektiiviset ehdot” (M-L p s. 457) .

Che ja Mao

Mao Tse-tung laati v. 1927 teoksen ”Selostus talonpoikaisliikkeen tutkimuksesta Hunanin maakunnassa.” Hunan oli tuolloin kiinalaisten kommunistien aktiivisen toiminnan keskus maaseudulla. Hän esitti tässä kirjassaan ensimmäisen kerran avoimesti köyhien talonpokien muodostavan ”vallankumouksen etujoukon Kiinassa.”

”Sellaisen köyhälistön johtava osuus talonpoikaisliitossa on aivan välttämätön. Ilman talonpoikaisköyhälistöä ei olisi vallankumoustakaan. Ellei tunnusteta köyhälistöä, ei tunnusteta vallankumousta, jos köyhälistöä lyödään, lyödään vallankumousta. Köyhälistön toteuttama yleinen vallankumouksellinen suuntaus on ollut epäilemättä oikea.” Mao absolutisoi kirjoituksessaan köyhän talonpojan johtavan osuuden, mitä tulee kansalliseen tai demokraattiseen vallankumoukseen ylipäänsä.

Puhemies jatkaa kaupunki-maaseutu vastakkainasetteluaan: ”Jos haluaisimme jaotella kaikille kuuluvaa ansiota ja jos merkitsemme demokraattisen vallankumouksen toteuttamisen kokonaisansiota kymmenellä pisteellä, niin kaupunkilaisten ja köyhien osuus on vain kolme pistettä, kun taas talonpoikaistolle kuuluu seitsemän pistettä maaseutuvallankumouksen ansiosta.” (Kiinan tie - marxilaisuus vai maolaisuus, s.47, R. Farle ja P. Schöttler, 1973 KK).

Maon suhdetta sotaan kuvaavat hyvin seuraavat ajatukset: ”Vallan ottaminen asevoimin, kysymyksen ratkaiseminen sodalla, on vallankumouksen keskeinen tehtävä ja korkein muoto. Tämä marxilais-leniniläinen periaate pitää paikkansa yleismaailmallisesti, niin Kiinan kuin kaikkien muidenkin maiden osalta.”

Peking-Rundschau lehdessä kirjoitettiin v. 1967: ”Vallankumouksellinen sota on kansanjoukkojen sotaa; sitä voidaan johtaa vain panemalla kansanjoukot liikekannalle, tukeutumalla kansanjoukkoihin.... Puheenjohtaja Mao on näyttänyt Aasian, Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja kaikille muille maille loistavat vallankumouksen näköalat ja antanut heille kunniakkaan taistelutehtävän, joka odottaa heitä.”

Maon osoittaman vallankumouksellisen linjan ytimenä oli ajatus: ”Tukeudutaan talonpoikiin, perustetaan maaseudulle tukikohta-alueita ja piiritetään kaupunkeja maaseudulta käsin” (sama lähde).

Maon läheinen aatetoveri Lin Piao täydensi ajatusta seuraavasti: ”Kun Pohjois-Amerikkaa ja Länsi-Eurooppaa voidaan maailman mitassa nähdä ‘maailman kaupunkeina’, voidaan Aasiaa, Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa taas pitää ‘maailman maaseutuna’.”

Edellä esitetystä voidaan vetää se johtopäätös, että maolaiset kokivat kolmannen maailman talonpojat maailmanvallankumouksen todellisena etujoukkona.

Chen ajatusrakennelmat eivät sovi oikein näihinkään raameihin, vaikkakin hänellä oli samankaltaisia painotuksia sodan ja talonpoikien merkityksestä vallankumouksessa. Hänellä oli kuitenkin sen verran enemmän suhteellisuuden tajua kuin maolaisilla, että hän tajusi sen, ettei se mikä soveltui Latinalaiseen Amerikkaan soveltunutkaan esim. teollistuneeseen Eurooppaan. Hän ei myöskään aliarvioinut kapitalististen maiden työväenluokkaa. Chen vallankumouksen etujoukkona olivat talonpoikiin tukeutuvat sissit – Bolivian tapauksessa ammattivallankumoukselliset.

Che Chenä

Lähtiessään Kuubasta Che kirjoitti vanhemmilleen kirjeen, jossa hän kuvasi omaa ajatteluaan mm. seuraavasti: ”Marxilaisuuteni on suuresti syventynyt ja kirkastunut. Uskon aseelliseen taisteluun ainoana ratkaisuna kansojen kamppaillessa vapaudestaan, ja toimin uskoni mukaan. Monet pitävät minua seikkailijana ja seikkailija minä olenkin; mutta erilainen seikkailija, yksi niistä, jotka vaarantavat henkensä todistaessaan sitä, mihin he uskovat.”

Bolivian emäsolussa opiskeltiin marxismin klassikoita kaihtamatta kajoamista myös Trotskin teoksiin ja Maon sissitaisteluja käsitteleviin kirjoihin. Mielestäni Ernesto Che Guevara ei ollut siltikään moskovalainen, pekingiläinen eikä myöskään postmexicocityläinen, vaan hän oli itsenäinen marxilainen ajattelija ja vallankumouksellinen toimija.

Mieluummin vallankumousromantikko kuin vallankumouskyynikko!

Helsingissä 8.11.1997
Matti Laitinen (Luento Pasilan Rauhanasemalla Che-seminaarissa)