Che v. 1997

CHE JA SISSISOTA


Internationalismi avaimena Chen sissiarmeijaan

Kuuluisa 60-luvun tunnari "Luokaa yksi, kaksi, kolme ja useita Vietnameja" oli jotain enemmän kuin pelkkä iskulause. Toisaalta se oli tietoisuuksien sytytinpanos ja toisaalta Chelle itselleen sitoumus, jota hän sovelsi Boliviassa käy­täntöön, ratkaisevana johtopäätöksenä kohtalokkain seurauksin.

Prikaatinkenraali Harry Villegas, joka tunnettiin Bolivian sis­sisodassa Pombona, ja joka oli Chen taistelutoveri Sierra Maest­ralla ja Kongossa, kirjoitti omien muistelmiensa esipuheessa, että Chen ideana oli "luoda laajalle leviävä vallankumoukselli­nen liike, jota kuka tahansa kunniallinen henkilö, joka olisi val­mis taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ihan­teen puo­lesta, voisi ravita - ei ainoastaan Boliviassa vaan myös koko mantereen tasolla.”

Fidel Castron mukaan "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Ame­rikan valtioiden tais­telijat osallistuisivat sissijoukko-osas­toina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taiste­llen.”

Bolivialaiset lehtimiehet Luis J. González ja Gustavo A. Sánchez Salazar vahvistavat tätä käsitystä kirjassaan ”Che Guevara ja Bolivian sissit. Heidän mukaansa Peruun ja Argentiinaan suunniteltiin Bolivian lisäksi focojen eli sissien operaatioalueiden keskuksien perustamista. Asiaa valmisteltiin Bolivian kommunistisen puolueen (PCB) tunnettujen johtajien avustuksella. ”Guevara ei aikonut koskaan johtaa Boliviassa sosiaalista vallankumousta, vaan ainoastaan luoda sissikeskuksen ja vahvistaa sitä, kunnes se tulisi toimeen omin voimin bolivialaisten johtajien alaisena” (mt. s. 62).

60-luvulla Latinalaisen Amerikan kommunistiset puolueet jakaantuivat kahtia Neuvostoliiton ja Kiinan välisten ideologisten ristiriitojen ja valtataistelun vuoksi.
Tohtori Ricardo Rojo kuvaa Bolivian tilannetta osuvasti: ”Bolivian kommunistisella puolueella oli edessään vaikea valinta. Se ei voinut ilman muuta jättää vaille huomiota tilanteesta tilanteesta laatimaansa analyysiä, jossa ensimmäisellä sijalla oli aseellisen taistelun tarve. Mutta jos se olisi valinnut tämän tien, se olisi toiminut vastoin NL:n strategiaa, ja jos se taas ei olisi valinnut sitä, Guevara olisi turvautunut yksinomaan vihattuihin kiinalaismielisiin ja ryhdittömiin trotskilaisiin. Keskuskomitea epäröi tietämättä, mitä tehdä. Monet oikeaoppiset kommunistit pelkäsivät, että sellaisessa vanhojen ristiriitojen aiheuttamassa eri näkökantojen sekaannuksessa puolue päätyisi toimimaan Moskovan ohjeiden vastaisesti ja menettämään lisäksi myös sissiliikkeen.” (mt. s.57).

Reuterin haastattelu kertoi Chestä

"Legendaarinen sissitaistelija Ernesto 'Che' Guevara tahtoi aina muuttaa pois Kuubasta johtaakseen taisteluita muissa maissa, kertoi kuubalainen vakoilupomo Manuel Pineiro 31.7. 1997 antamassaan haastattelussa Havannassa.

Pineiro lempinimeltään "Punaparta" toimi aikaisemmin salaisissa operaatioissa eri armei­jojen vasemmistoryhmien tukemana Latinalaisessa Amerikassa ja 60-luvulla Kuuban tiedustelupalvelun johdossa e­distämässä vallankumouksellisia pyrkimyksiä Latinalaisessa Ame­rikassa.

Hän sa­noi, että Guevara jätti Kuuban lapsenomaisen innos­tuksen val­las­sa jatkaakseen muualla elämän työkseen katsomaansa vallan­kumouk­selli­s­uut­ta. Pineiron mukaan Guevara olisi ilmoittanut Castrolle jo v. 1956, että niin nopeasti kuin Fidel kykenee va­pauttamaan hänet vas­tui­staan Kuuban vallankumoukselle - ajan ollessa siihen kypsä - hän haluai­si vapau­den liittyäkseen vallankumoustaiste­luun jos­sain toi­sessa Latinalaisen Amerikan maassa, mieluimmin Argen­tii­nassa.

Che oli hanakka poistumaan Kuubasta. Castro tuki häntä siinä, mutta oli samalla halukas pitämään hänet poissa vaaroista. Gue­varan alkaessa suunnitella Bolivian taistoa Castro yritti top­puutella hän­tä, jottei tämä lähtisi, ennenkuin taistelu olisi menestyk­sek­käästi käynnissä. Che oli itse kärkäs aloittamaan sodankäyn­nin. Pineiron mukaan Bolivian keikassa ei ollut kyse mistään Castron ja Chen välisestä erimielisyydestä.

Sankarisubjekti

Oliko Che Guevara sankarisubjekti? Myytti sankarisubjektista, joka vapauttaa kärsivän kansan omaakaan henkeään säästämättä, on elänyt ihmiskunnan kaikissa kulttuureissa koko sen historiallisen kauden ajan. Se on yhäkin elossa. Chestä on kehkeytynyt 3. maailman vapautuksen symboli, joka elää edelleen ympäri maailmaa lauluissa, kuvissa ja kirjoituksissa - nykyään myös kelloina ja kaljoina.

Hän on Latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtaja, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Hänen kanonisoimisekseen ja jotta myytti pysyisi elossa ja kantaisi mukanaan hänen ajatuksiaan ja pyyteettömyyttään vallankumoukselle, Santa Claraan kaupunkiin Kuubassa rakennetaan hänen maallisille jäännöksilleen mausoleumia.

Mitä sota on?

1800-luvulla eläneen, Napoleonin sotiin erikoistuneen sotate­oreetikon Karl Von Clausewitzin kuuluisan lauseen mukaan: "So­ta on politiikan jatkamista muilla keinoin.”

"Ihmisten välisen ta­is­telun muodostaa kaksi eri ainesta: vihan tunne ja vihamieli­nen aikomus... Keinona on väkivalta, fyysinen väkivalta; tavoit­teena taas on pakottaa vihollinen alistumaan tahtoomme. Saavut­taaksem­me varmasti tämän tavoitteen meidän on tehtävä vihollinen tais­telukyvyttömäksi. Tämä on sotilaallisen toiminnan varsinai­nen käsitteenmukainen päämäärä.” (KvC, s.8-9)
Hänen mukaansa sodassa "taktiikka on oppi sotavoimien käytöstä taistelussa ja strategia on oppi taistelujen käytöstä sodan tar­koituksen hyväksi.”

”Sotataito varsinaisessa merkityksessään on taitoa käyttää taistelussa hyväkseen käsillä olevia välineitä ja keinoja. Mutta sotataito laajemmassa merkityksessä käsittää myös kaikki toimenpiteet, jotka sotaa varten ovat tarpeen, eli siis koko sotavoimien luomisen, so. liikekannallepanon, aseistamisen, varustamisen ja harjoittamisen.” (s. 18)

Suuret sotapäälliköt

Clausewitsin mielestä "suurille sotapäälliköille on erityisesti luonteenomaista se, etteivät he onnettomuudessa ja ahdingossa­kaan menetä luottamustaan itseensä ja onneensa eivätkä lakkaa odottamasta parempien aikojen koittamista ja tappioiden vä­henemistä. Ja kun näin todella tapahtuu, ollaan yleensä aina taipu­vaisia pitämään varmana laskelmana ja selvänä tietoisuutena sel­laista, mikä oli pelkkää uskallusta tuntemattoman varassa.”

Oliko Che Guevara "suuri sotapäällikkö"?

Olennainen sissisodankäynnissä

(Otteita ensimmäisestä luvusta Che Guevaran kirjasta La guerra de gueril­las, suomennos Reijo Katajaranta)

"Me olemme sitä mieltä, että Kuuban vallankumous teki kolme pe­rustavanlaatuista lisäystä käsityksiin vallankumouksellisen lii­kkeen johtamisesta Latinalaisessa Amerikassa. Ne ovat:

1. Kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vas­taan.

2. Aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet val­lan­ku­moukselle ovat olemassa, kapinalliset voivat luoda täl­laiset olosuhteet.

3. Kehitysmaissa kuten Latinalaisessa Amerikassa sotilaallis­ten taistelujen painopiste on maaseudulla.

Näistä kolmesta lisäyksestä kaksi ensimmäistä käsittelee vallan­kumouksellisten tai näennäisvallankumouksellisten pas­sii­vista asennetta, jolla he suojelevat itseään ja toimetto­muuttaan käyt­täen keppihevosena sitä luuloa, että mitään ei voida tehdä am­mattiarmeijaa vastaan. Toiset taas istuvat ja odottele­vat, että jollakin mekanistisella tavalla kaikki tarpeelliset objektiivi­set ja subjektiiviset edellytykset ilmaantuvat ilman että itse tarvitsisi tehdä mitään niiden ilmaantumisen nopeuttamiseksi.”

Che viittaa tässä Leninin vallankumousteorian periaatteisiin, jossa yhteiskunnalliselta vallankumoukselta edellytetään ehdot­tomasti objek­tiivisten ja subjektiivisten ehtojen yhtenäisyyttä sekä kritisoi Moskovan "rauhanomaisen rinnakkainelon"-linjaa ja eurooppalais­ten kommunististen puolueiden kannattamaa "rau­hanomaista tietä sosialismiin"-konseptiota. Marxin kuuluisaa Feuer­bach 11. -teesiä mukaillen Che Guevaran sanoma voitaisiin tii­vis­tää näin: Nykyisin marxilaiset vain selittävät maailmaa, vai­kka tehtävä on sen vallankumouksellinen muuttaminen.

Marxilais-leniniläisen teorian mukaiset vallankumouksen ehdot

Objektiiviset ehdot vallankumoukselle (Lenin):

- aikansa eläneen järjestelmän kriisi ja sen kaikkien ristirii­to­jen kärjistyminen (yhteiskunnalliset, taloudelliset ja poliit­tiset). Tärkeimpiä eturistiriitoja ovat luokkaristiriitojen kär­jis­tyminen ja tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien välisen ris­tiriidan kär­jistymi­nen.

Subjektiiviset tekijät vallankumoukselle (Lenin):

1) kansanjoukkojen vallankumouksellinen tietoisuus, niiden val­mius ja päättäväisyys viedä taistelu päätökseen

2) kansanjoukkojen ja niiden etujoukon (teollisuus proletariaattia edustavan komm. puolueen) järjes­tyneisyys, joka tekee mahdolliseksi keskittää kaikki vallanku­mouksen voiton puolesta taisteluun pystyvät voimat toimia soli­daarisesti eikä hajanaisesti

3) kansanjoukkojen johdossa on riittävän kokenut ja taisteluissa karaistunut puolue, joka kykenee kehittämään oikean taistelu­strategian ja -taktiikan ja toteuttamaan sen käytännössä.

Tämän lisäksi tarvitaan vielä vallankumouksellinen tilanne, joka käsittää vallankumoukselle välttämättömien yhteiskuntapo­liittis­ten ehtojen kokonaisuuden. Tällaisia tilanteita ovat esim. taloudelliset järkytykset, hallitusten poliittisen uskottavuuden romahdukset, kansalliset tai rodulliset ristiriidat ja sotien jälkitilat. Mikseipä nykyisin ympäristökatastrofitkin? Kaikille näille tilanteille on ominaista se, että ne johtavat yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymiseen.

Che vallankumouksen ehdoista

"Luonnollisesti, kun puhutaan vallankumouksen ehdoista, ei pidä ajatella, että ne luodaan sissiliikkeen johdon antamasta merkis­tä. On aina pidettävä mielessä, että ensin on oltava tietyt vähimmäisehdot, jotka tekevät mahdolliseksi sissiliik­keen ensim­mäisen keskuksen perustamisen. Se merkitsee, että kansalle tulee selvästi osoittaa, että taistelua sosiaalisista uudistuk­sista ei voida enää jatkaa yhteiskunnallisen, parla­mentaarisen väittelyn keinoin. Rauha rikkoutuu täsmälleen niiden voimien toimesta, jotka pitävät yllä valtaansa lakeja rikkomalla.”

Chen käsityksen mukaan sissiliike toimii kansan taistelevana etujoukkona – ei puolue. Sissiliikkeessä voi olla edustajia eri ajatussuunnista ja maailmankatsomuksista. Puolue syntyy myöhemmin sissiliikkeestä - yleensä jostain kansallisesta vapautusrintamasta. Näinhän on käynyt mm. Kuubassa, Algeriassa, Angolassa, Mosambikissa, Namibiassa, Nicaraguassa, Salvadorissa, Pohjois-Irlannissa, Baskimaassa jne...

”Näissä olosuhteissa yhteiskunnallinen tyytymättömyys saa aktii­visempia muotoja ja ulottuvuuksia ja tietyllä hetkellä vastusta­misen asenne kristallisoituu taistelun alkamisena aiheutuen a­lunperin valtaapitävien asenteista.

Siellä missä hallitus on tullut valtaan jonkinlaisen kansanää­nes­tyksen turvin, olivat äänet sitten väärennettyjä tai eivät, ja hallituk­sella on ainakin jonkinlainen perustuslain suoma lai­llisuus, on mahdotonta saada aikaan sissiliikkeen nousua, koska yhteiskunnal­lisen kamppailun mahdollisuuksia ei vielä ole käytetty loppuun.

Kolmannella lisäyksellä - taistelujen painopisteestä maaseu­dulla – on perustavanlaatuinen strateginen luonne ja se on muistutus niille, jotka dogmaattisesti väittävät, että kansan­joukkojen taistelun tulee keskittyä kaupunkeihin. He jättävät kokonaan sivuun suunnattomat maaseudun kansanjoukot, jotka elävät Latinalaisen Amerikan alikehittyneissä maissa. Kysymys ei ole jär­jestäytyneen työväenliikkeen taistelun halveksimi­sesta. Kysymys on yksinkertaisesti mahdolli­suuksien realisti­sesta arvioimisesta aseellisen taistelun vaikeissa oloissa, kun ne yhteiskunnalliset takuut, jotka ovat yleensä perustus­lain koristeena, on joko o­tettu pois tai kokonaan kielletty. Näissä oloissa työväenliik­keen on mentävä maan alle ilman aseita, laittomaksi julistettuna ja joutuen kohtaamaan suuria vaaroja. Tilanne ei ole yhtä vaikea laajalla maaseudulla, jossa asukkaat voivat saada apua sissi­joukoilta siellä, missä sortavat joukot eivät ole välittömästi läsnä.”

Sissisodasta

"Sissisodankäynnillä, kun sen perustana on kansan taistelu it­sen­sä vapauttami­seksi, on monia erilaisia piirteitä ja puolia, vai­kka olennainen tahto vapautumiseen pysyykin samana. On il­meistä - ja aiheesta kirjoittaneet ovat sanoneet saman asian, että sodankäyn­nissä on omat tieteellisesti perustelta­vissa ole­vat lakinsa ja se, joka niitä rikkoo, tulee hä­viämään. Sis­sisotaa, sodan eräänä vaiheena, tulee johtaa näiden lakien mu­kaan. Koska sillä on oma erityisluonteensa, sillä on myös omat erityislakinsa, joita on noudatettava asioiden eteenpäinviemi­sek­si. Luonnollisesti maantieteelliset ja yhteiskunnalliset olo­suhteet eri maissa määräävät sen tavan ja luonteen, millä sis­sisotaa tulee käydä, mutta keskeiset lainalaisuudet pitävät pai­kkansa kaikissa tämäntyyppisissä sodissa.

Meidän tehtävänämme tällä hetkellä on löytää tämänkaltaisen tai­stelun perusteet; säännöt, joita voidaan seurata kun ihmi­set pyrkivät vapauttamaan itsensä; teoria, joka perustuu tosiasioil­le, yleistyksenä ja yhteenvetona niistä, jotta niistä olisi apua muille.”

Sissitoiminnan perustana on kansan tuki

"Vastapuolella meillä on ryhmä sortajia ja heidän asiamiehiään, hyvin koulutettu ja aseistettu palkka-armeija. He saavat monissa tapauksissa tukea pieniltä ryhmiltä,­ osalta vir­kamiehiä, riis­täjien palkollisilta. Toisella puolella on kansan tai alueen väestön valtaosa. On tärkeää korostaa, että sissisota on kansan­joukkojen sotaa, joka perus­tuu kansan tukeen. Sissit ovat aseis­tettuna ytimenä, kansan taistelevana etujoukkona ja heidän voi­mansa juuret ovat kan­sanjoukoissa. Sissejä ei voida pitää huo­mattavasti heikompana lukumääräisesti verrattuna armei­jaan, jota vastaan se taiste­lee vaikka sen aseistuksen voima olisikin hei­kompi. Tämä on tarkasti ottaen se syy, miksi sis­sisodan on kehi­tyttävä eteen­päin tilanteessa, jossa sillä on olemassa kansan valtaenemmis­tön tuki mutta ei aseita, joilla voisi puolustautua sortajia vastaan.

Siksi sissitaistelijan tulee voida luottaa alueella olevien ih­misten täydelliseen tukeen. Tämä on ehdottoman välttämätön­tä. Ja tämä tulee selvästi esiin, jos esimerkiksi tehdään vertailu alu­eella toimiviin rosvoryhmiin. Niillä on myös kaikki sissiryh­män piirteet; yhtenäisyys, johtajan kunnioitus, rohkeus, alueen tun­temus, ja usein täydellinen yksimielisyys käytettävästä taktii­kasta. Ainoa asia, joka niiltä puuttuu, on kansan tuki ja tästä syystä ne väistämättä joutuvat hallituk­sen joukkojen sieppaamik­si tai tuhoamiksi.”

Mitä käsite ‘sissi’ tarkoittaa?

"Kun analysoidaan sissioperaatioiden muotoja, niiden taistelu­ta­po­ja sitä lähtökohtaa, että ne perustuvat kansan tukeen, jää jäljelle kysymys: Mitä sissisodankäynti on? Me tulemme ilmei­seen johtopäätökseen, että sissi on yhteiskunnallinen uudista­ja, joka toimii aseistautuneena vastatakseen ihmisten vaati­muksiin vi­haisena protestina kansan riistäjiä ja sortajia vastaan ja joka taistelee muuttaakseen yhteiskunnallisen järjestelmän, joka jär­jestelmä pitää hänen aseistamattomat toverinsa häpeällisessä köyhyydessä. Hän nousee hallitsevan systeemin rakenteita ja nii­den luomia olosuhteita vastaan ja omistautuu kaikella tarmollaan mitä olosuhteet sallivat asial­leen, voidakseen murtaa näiden instituu­tioiden kahleet.”

Bolivian Kansallisen Vapautusarmeijan (BKVA) kaikki noin 70 sissiä eivät ikävä kyllä täyttäneet edellä mainittuja sissille asetettuja ominaisuuksia. Sissien värväyksestä huolehtineen bolivialaisen entisen kaivosten ammattiyhdistysten johtajan Moisés Guevara epäonnistuttua saada Bolivian kommunistisen puolueen pekingiläissiiven tukea hankinnoilleen hän pestasi riveihin työttömiä kaivosmiehiä ja henkilökohtaisia ystäviään. Hän ei perehtynyt uusien sissien taustoihin eikä myöskään heidän vakaumuksensa syvyyteen. Tämän arvellaan selittävän sen, miksi BKVA:n sissien keskuudessa oli niin paljon kavaltajia ja karkureita. Arviolta 20 miestä katosi äkkiseltään ”emäsolusta.”

Agraarivallankumouksellinen sissi

"Kun me analysoimme syvemmin sissisodankäynnin taktiikkaa, me nä­emme, että sissitaistelijalla on oltava perinpohjainen tuntemus siitä alueesta, jolla hän toimii, hyökkäys- ja pako­reiteis­tä, mahdollisuuksista nopeisiin operaatioihin, kansan tuen suuruu­des­ta ja mielialoista, ja luonnollisestikin piilo­paikoista.
Kai­kesta tästä johtuu, että sissisotilas voi toimia ainoastaan kallioisilla, vaikeasti lähestyttävillä ja harvaan asutuilla alueilla. Tällaisilla alueilla kansan vaati­mukset ja taistelu kohdistuvat ensisijassa maan omistussuhtei­den muuttamiseen; toi­sin sanoen sissitaistelija on ennen kaikkea agraarivallanku­mouk­selli­nen. Hän tulkitsee suurten talonpoikaisjoukkojen haluja saada maata, päästä kiinni maan omistukseen tuotantovälineenä, karjan omistukseen, kaikkeen siihen mistä he ovat vuosia haa­veilleet, josta heidän elämänsä riippuu ja josta myös tulee hei­dän hautansa.”

Kartoittaakseen toiminta-alueensa olosuhteita ja siellä asuvan väestön mielipiteitä Chen sissiarmeija suoritti 31.1.1967 alkaen 50 päivän kestoisen marssin tukikohdastaan Valle Grandeen. ”Ankara marssi karussa maastossa ja flegmaattisten ihmisten parissa oli katkera kokemus. Useimmat talonpojat osoittivat varsin vähäistä halua yhteistoimintaan. Jos he joissakin tapauksissa tekivät toisin, se johtui pelosta tai niistä runsaista rahasummista, joita sisseillä oli tapana maksaa muonavaroista ja palveluksista. Jotkut talonpojat ottivat heidät vastaan kylmän kohteliaasti, osoittivat heille vieraanvaraisuutta taloissaan ja myivät heille hedelmiä niukasta sadostaan; toiset toimivat satunnaisesti heidän oppainaan ja eräät antoivat sisseille tietoja samoin ehdoin kuin he antoivat niitä armeijallekin... Maastokaan ei täyttänyt sissien toiveita. Tällä alueella ei ole mainittavan arvoisia maatiloja, karjatiloja tai rancheja. Ihmisiä on vähän ja harvassa. Pikkukylät ovat kymmenien kilometrien päässä toisistaan. Tuotanto on alkeellisella tasolla, ja se riittää tuskin elämän ylläpitämiseen. ... Metsästys oli tällä alueella hyvin vaikeaa. Rio Granden ja Ñancahuazun länsipuolella vuorenhuipuilta virtaavista joista puuttuu maan muiden seutujen monipuolinen kalakanta. Ahnaat hyönteiset ovat aina valmiina hyökkäämään ihmisten kimppuun” (Bolivian sissit s.82-83).

Sissisodan lajityypit

Che erittelee sissisotien lajityyppejä: ”Tässä yhteydessä tulee todeta, että nykytulkintojen mukaan on olemassa kahdenlaista sissisotaa, toinen - jossa sissisota tukee suurten vakinaisten armeijoiden sodankäyntiä, kuten ukrainalai­set sissit tekivät Neuvostoliitossa toisessa maail­mansodassa - tämä ei ole mielenkiintomme kohteena. Me olemme kiinnostuneita sellaisesta tapauksesta, jossa aseistettu ryhmä kehittyy taiste­lussa olemassa olevaa valtaa vastaan, oli se sitten siirtomaa­valta tai ei. Ja tämän taistelun olennaisena perustana on, että sen tukialueet ovat maaseudulla. Kaikissa tällaisis­sa tapauk­sis­sa, mitkä niiden ideologiset tavoitteet sitten ovatkaan, tai­stelun taloudellisena perustana on kysymys maan omistuksesta.”

Esimerkkitapauksina Che mainitsee Kiinan, Vietnamin, Algerian ja Kuuban vapaussodan v. 1868–98. Kaikissa näissä sodissa taistelujen taloudellinen perusta oli maanomistuksessa ja talonpoikien sorretussa asemassa sekä siirtomaaherruudesta. Perussa nykyään edelleenkin operoivilla, maolaissävytteisillä senderistoilla on samansuuntaisia näkemyksiä.

Sissisodankäynnin perusperiaate

”Huolimatta sissisodankäynnin piirteistä, jotka tekevät siitä aivan erikoisen tyyppistä sotaa, ja ottaen huomioon sen kehit­ty­misen mahdollisuudet (suhteessa joukkojen mahdollisuuksiin) tai­steltaessa asemista, meidän tulee nähdä tämän tyyppinen sota armeijaksi muodostuvan sodan alkumuotona, sen suunnitel­mana. Mahdollisuudet sissiryhmien kasvattamiseen sotaa käyväk­si armei­jak­si ovat yhtä suuret kuin mahdollisuudet vihollisen lyömiseen jokaisessa yksittäisessä taistelussa, yhteenotossa tai kahakassa joita tapahtuu. Sen tähden perusperiaatteena on, ettei mitään taistelua, yhteenottoa tai kahakkaa pidä käydä, jos sitä ei voi­da voittaa. On olemassa häijy määritelmä, jonka mukaan "sissi on sodankäynnin jesuiitta.” Tällä tarkoitetaan sissien ominaisuutta aikeidensa salailuun, salakavaluuteen ja yllätyksel­lisyyteen, joka on oleellinen elementti sissisodan­käynnissä. Se on aivan erityinen jesuiittamaisuuden muoto, jota kiirehtivät erityiset olosuhteet pakottaen toimimaan juuri tietyillä hetkillä ja ta­valla, joka eroaa sissiromantii­kasta tai "urheilullisesta" mie­likuvasta, jonkalaiseksi me sissisodan usein kuvittelemme.”

Sissisodan strategia ja taktiikka

”Sota on aina taistelua, jossa molemmat kilpailijat pyrkivät tu­hoamaan toisensa tavalla tai toisella. Voimankäytön lisäksi hei­llä on käytössään kaikki mahdolliset temput, trikit ja stra­tegiat tämän päämääränsä saavuttamiseksi. Sotilaallinen strate­gia ja taktiikka ilmaisevat sissiryhmän pyrkimyksiä tämän ta­voitteen saavuttamiseksi ja niiden tavoitteena on pyrkiä etsi­mään vihollisen heikkoja kohtia.

Kun asiaa tutki­taan tarkemmin, niin huomataan, että jokaisen jou­kkueen tai ryhmän taktiikka suuressa armeijassa sotatilan­teessa ja yksit­täisen taistelijan kannalta pitää sisällään samat eri­tyis­piir­teet. Ne myös käyttä­vät salailua, salakavaluutta ja yl­lätystä ja jos näihin ei pääs­tä, se on seurausta vihollisen valp­paudesta, joka tekee yllätyk­sen mahdottomaksi. Mutta koska sissiosasto on joukko-osasto it­sessään ja koska sillä on mahdol­lisuus käyttää laajoja maa-alu­eita, joita vihollinen ei valvo, sissiosastolla on aina mahdol­lisuus suorittaa tehtävän­sä siten, että yllätys varmiste­taan; ja tämä on sissitaisteli­jan velvolli­suus.

Jotkut kutsuvat tätä taktiikkaa ivallisesti "iske ja juokse-tak­tiikaksi", mutta se ei ole tarkka määrittely. Iske ja juokse, makaa väijyksissä, iske ja juokse uudestaan ja tee niin toistu­vasti antamatta viholliselle levon mahdollisuutta. Tässä kaikes­sa on mukana negatiivinen piirre, vetäytyminen ja avoimen tais­telun karttaminen. Se kuuluu johdonmukaisena sissisodankäynnin päästrategiaan, joka kuitenkin on sama kuin jokaisen sodankäyn­nin päätavoite, vihollisen tuhoaminen.”
Che oli lukenut Clausewitzinsa!

Sissiarmeijasta vakituiseksi armeijaksi

”Täten on selvää, että sissisodankäynti voi olla vain vaihe so­dassa, jonka tavoitteena on täydellisen voiton saavuttami­nen. Se on eräs keskeisistä sodan vaiheista ja se tulee kehit­tymään ja työntymään enemmän esiin sitä mukaa kuin se saa vah­vistuksia, kun­nes sissiarmeija jatkuvan kasvunsa myötä saa todellisen armeijan piirteet. Sillä hetkellä se on valmis antamaan viholliselle lopullisen iskun ja voittamaan so-dan. Voitto on aina vakituisen armeijan tuote, vaikka sen lähtökoh­dat ovatkin olleet sissiar­meijassa.”

Miksi sissit taistelevat?

”Tällöin, aivan kuin divisioonan kenraalin ei tarvitse nykyai­kai­sessa sodassa kuolla sotilaidensa kärjessä, sissitaisteli­jan, joka on oma kenraalinsa, ei tarvitse kuolla jokaisessa taiste­lus­sa. Hän on valmis antamaan elämänsä, mutta sissisodan posi­tiivi­nen puoli on, että sissi on valmis kuolemaan - ei puolus­taakseen aatteitaan vaan tehdäkseen ne todellisiksi. Tämä on sissitaiste­lun olemus ja perusta, ihme, jossa pieni joukko mie­hiä - suuren demokraattisia uudistuksia vaativan ja heitä tuke­van kansan­liikkeen aseistau­tunut etujoukko - kyke­nee näkemään pidemmälle kuin välittömästi edessä olevan takti­sen tehtävän ja asettamaan määrätietoisesti päämääräkseen tavoitteensa saavutta­misen, uuden yhteiskunnan luomisen, vanhan yhteiskunnan kahlei­den katkaisemisen ja yhteiskunnalli­sen oikeudenmukaisuuden saa­vutta­misen kaikille. Sitä varten he taistelevat.”

Johtopäätöksiä

Che Guevara on leimattu eri tahoilla milloin vallankumousromantikoksi, trotskilaiseksi. maolaiseksi tai erään ”vasemmistolaisen” katsomuksen kannattajaksi.

Bolivian retki meni suomeksi sanottuna kuitenkin aivan perseelleen. Sissisodan guevaralaiset prinsiipit eivät ottaneet tulta ja kansan tuki jäi saamatta.

González ja Salazar arvioivat ”Bolivian sisseissään” sitä, miksi kansan tukea ei herunut seuraavasti: ”Ulkonaisesti yleinen suhtautuminen (sisseihin) oli välinpitämätön, sillä ihmiset eivät voineet käsittää, kuinka kourallinen miehiä saattoi järkyttää kansakunnan turvallisuutta ja sen historian jatkuvuutta. On mahdollista, että tällainen asenne johtui siitä tosiasiasta, että voimakkaimmat hallitusta vastustavat solut olivat kaivoskeskuksissa ja kaupungeissa, älymystöpiireissä, työläisten ja keskiluokan keskuudessa, ja näillä on ratkaiseva vaikutus yleisen mielipiteen syntymiseen. On myös mahdollista, että tämä puolueettomuus, jonka johdosta sissit saivat vain rajoitetusti tukea, johtui pikemmiten vallassa olevaan hallitukseen kohdistuvasta vastenmielisyydestä eikä niinkään aidosta myötätunnosta kapinallisia kohtaan. Todellisuudessa yleinen mielipide oli suurimmalta osalta vakuuttunut siitä, että hallituksen suhtautuminen sissikysymykseen oli väärä, kun hallitus rajoittui vain likvidoimaan heidät asevoimin ryhtymättä korjaamaan kapinan todellista syytä, yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta” (mt. s. 252–253).

Toisin sanoen Che Guevara yliarvioi talonpoikien merkityksen Bolivian vallankumousprosessin siittämisessä. Loppujen lopuksi koko uuden Vietnamin sytytysyritys tyrehtyi itsemurhaiskuksi, joka muuntui marttyyrikuolemaksi. Che oli valmis kuolemaan tehdäkseen aatteensa todelliseksi. Oliko se sittenkin voitto hänelle ja hänen aatteilleen? Kuubalaiset internationalistit ovat sittemmin operoineet Chen ajatusten innoittamina sotilaallisesti mm. Angolassa ja Namibiassa. Peitellympää asiantuntija-apua he ovat antaneet useammassa Latinalaisen Amerikan maassa.

Che ja Trotski

Lev Trotski omaa sukuaan Bronstein oli aikoinaan myös merkittävä sotateoreetikko ja sotilas. Hän suoritti merkittävän työn Puna-armeijan rakentajana ja organisoijana. Hän oli vastuussa Lokakuun vallankumouksen sotilaallisesta puolesta ja osaltaan myös sen strategiasta. Hänet karkotettiin Stalinin toimesta Neuvostoliitosta v. 1929 ja murhautettiin samasta toimeksiannosta v. -40 Mexicossa.

Chellä ja Trotskilla oli ajatusrakennelmissaan sekä erottavia tekijöitä että myös samankaltaisuuksia. Heidän suurin eronsa oli suhtautumisessa talonpoikaiston vallankumouksellisuuteen. Trotski kirjoitti v. 1929 julkaistussa teoksessaan ”Jatkuva vallankumous” mm., että ”porvarillisessa kehityksessään jälkeen jääneiden maiden ja erityisesti siirtomaiden sekä puolisiirtomaiden kohdalla jatkuvan vallankumouksen teoria merkitsee, että niiden demokraattisten tehtävien sekä kansalliseen vapautumiseen liittyvien tehtävien täydellinen ja todellinen ratkaisu on ajateltavissa ainoastaan proletariaatin diktatuurin avulla, jolloin proletariaatti esiintyy sorretun kansakunnan ja ennen muuta sen talonpoikaisjoukkojen johtajana... olipa talonpoikaiston vallankumouksellinen merkitys kuinka suuri tahansa, talonpoikaisto ei pysty toimimaan itsenäisesti saati johtavana tekijänä. Talonpoika seuraa joko työläistä tai porvaristoa. Tämä merkitsee että ‘proletariaatin ja talonpoikaiston demokraattinen diktatuuri’ on ajateltavissa ainoastaan talonpoikaisjoukkoja johtavan proletariaatin diktatuurina.” (s.132–33)

Trotskin mukaan: ”Sosialistisen vallankumouksen päätökseen saattaminen kansallisissa puitteissa on mahdotonta. Yksi porvarillisen yhteiskunnan kriisin perussyistä on siinä, että sen luomat tuotantovoimat eivät enää tyydy kansallisvaltion puitteisiin. Tästä johtuvat toisaalta imperialistiset sodat ja toisaalta utopistinen ajatus Euroopan Yhdysvalloista. Sosialistinen vallankumous alkaa kansallisella areenalla, laajenee kansainväliselle ja toteutuu yleismaailmallisella areenalla. Näin ollen sosialistisesta vallankumouksesta tulee jatkuva sanan uudessa, laajemmassa merkityksessä: se päättyy vasta uuden yhteiskunnan lopullisesti saavutettua voiton koko meidän planeetallamme.”

Käsitykseni mukaan sekä Trotski ja Che uskoivat maailmanvallankumoukseen ja he kummatkin pitivät vallankumousta vientitavaraa.

Moskovan arvio Chestä

Neuvostoliitossa v. 1971 julkaistussa ”Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet”-nimisessä korkeakouluille tarkoitetussa oppikirjassa sanottiin seuraavaa:
”Eräät ‘vasemmistolaisten’ katsomusten kannattajat olettavat, että vallankumouksellisen tilanteen voivat luoda vaikkapa pientenkin vallankumouksellisten ryhmien päättävät toimenpiteet, esimerkiksi sissisodan julistaminen taantumuksellista valtakomentoa vastaan. Mutta olivatpa sissijoukot miten rohkeita ja itseuhrautuvia tahansa, niiden kohtalo riippuu siitä, saavatko ne laajojen kansanjoukkojen kannatuksen. Vallankumousmiesten päättävät toimenpiteet voivat olla sysäyksenä, joka jouduttaa vallankumouksellisen tilanteen kypsymistä, vain siinä tapauksessa, kun maassa on karttunut tarpeeksi tulenarkaa ainesta, kun ovat vastaavat objektiiviset ehdot” (M-L p s. 457) .

Che ja Mao

Mao Tse-tung laati v. 1927 teoksen ”Selostus talonpoikaisliikkeen tutkimuksesta Hunanin maakunnassa.” Hunan oli tuolloin kiinalaisten kommunistien aktiivisen toiminnan keskus maaseudulla. Hän esitti tässä kirjassaan ensimmäisen kerran avoimesti köyhien talonpokien muodostavan ”vallankumouksen etujoukon Kiinassa.”

”Sellaisen köyhälistön johtava osuus talonpoikaisliitossa on aivan välttämätön. Ilman talonpoikaisköyhälistöä ei olisi vallankumoustakaan. Ellei tunnusteta köyhälistöä, ei tunnusteta vallankumousta, jos köyhälistöä lyödään, lyödään vallankumousta. Köyhälistön toteuttama yleinen vallankumouksellinen suuntaus on ollut epäilemättä oikea.” Mao absolutisoi kirjoituksessaan köyhän talonpojan johtavan osuuden, mitä tulee kansalliseen tai demokraattiseen vallankumoukseen ylipäänsä.

Puhemies jatkaa kaupunki-maaseutu vastakkainasetteluaan: ”Jos haluaisimme jaotella kaikille kuuluvaa ansiota ja jos merkitsemme demokraattisen vallankumouksen toteuttamisen kokonaisansiota kymmenellä pisteellä, niin kaupunkilaisten ja köyhien osuus on vain kolme pistettä, kun taas talonpoikaistolle kuuluu seitsemän pistettä maaseutuvallankumouksen ansiosta.” (Kiinan tie - marxilaisuus vai maolaisuus, s.47, R. Farle ja P. Schöttler, 1973 KK).

Maon suhdetta sotaan kuvaavat hyvin seuraavat ajatukset: ”Vallan ottaminen asevoimin, kysymyksen ratkaiseminen sodalla, on vallankumouksen keskeinen tehtävä ja korkein muoto. Tämä marxilais-leniniläinen periaate pitää paikkansa yleismaailmallisesti, niin Kiinan kuin kaikkien muidenkin maiden osalta.”

Peking-Rundschau lehdessä kirjoitettiin v. 1967: ”Vallankumouksellinen sota on kansanjoukkojen sotaa; sitä voidaan johtaa vain panemalla kansanjoukot liikekannalle, tukeutumalla kansanjoukkoihin.... Puheenjohtaja Mao on näyttänyt Aasian, Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja kaikille muille maille loistavat vallankumouksen näköalat ja antanut heille kunniakkaan taistelutehtävän, joka odottaa heitä.”

Maon osoittaman vallankumouksellisen linjan ytimenä oli ajatus: ”Tukeudutaan talonpoikiin, perustetaan maaseudulle tukikohta-alueita ja piiritetään kaupunkeja maaseudulta käsin” (sama lähde).

Maon läheinen aatetoveri Lin Piao täydensi ajatusta seuraavasti: ”Kun Pohjois-Amerikkaa ja Länsi-Eurooppaa voidaan maailman mitassa nähdä ‘maailman kaupunkeina’, voidaan Aasiaa, Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa taas pitää ‘maailman maaseutuna’.”

Edellä esitetystä voidaan vetää se johtopäätös, että maolaiset kokivat kolmannen maailman talonpojat maailmanvallankumouksen todellisena etujoukkona.

Chen ajatusrakennelmat eivät sovi oikein näihinkään raameihin, vaikkakin hänellä oli samankaltaisia painotuksia sodan ja talonpoikien merkityksestä vallankumouksessa. Hänellä oli kuitenkin sen verran enemmän suhteellisuuden tajua kuin maolaisilla, että hän tajusi sen, ettei se mikä soveltui Latinalaiseen Amerikkaan soveltunutkaan esim. teollistuneeseen Eurooppaan. Hän ei myöskään aliarvioinut kapitalististen maiden työväenluokkaa. Chen vallankumouksen etujoukkona olivat talonpoikiin tukeutuvat sissit – Bolivian tapauksessa ammattivallankumoukselliset.

Che Chenä

Lähtiessään Kuubasta Che kirjoitti vanhemmilleen kirjeen, jossa hän kuvasi omaa ajatteluaan mm. seuraavasti: ”Marxilaisuuteni on suuresti syventynyt ja kirkastunut. Uskon aseelliseen taisteluun ainoana ratkaisuna kansojen kamppaillessa vapaudestaan, ja toimin uskoni mukaan. Monet pitävät minua seikkailijana ja seikkailija minä olenkin; mutta erilainen seikkailija, yksi niistä, jotka vaarantavat henkensä todistaessaan sitä, mihin he uskovat.”

Bolivian emäsolussa opiskeltiin marxismin klassikoita kaihtamatta kajoamista myös Trotskin teoksiin ja Maon sissitaisteluja käsitteleviin kirjoihin. Mielestäni Ernesto Che Guevara ei ollut siltikään moskovalainen, pekingiläinen eikä myöskään postmexicocityläinen, vaan hän oli itsenäinen marxilainen ajattelija ja vallankumouksellinen toimija.

Mieluummin vallankumousromantikko kuin vallankumouskyynikko!

Helsingissä 8.11.1997
Matti Laitinen (Luento Pasilan Rauhanasemalla Che-seminaarissa)